Zinédine Zidanen asema hämmentää – ”Tavallinen kuolevainen olisi jo aikapäiviä sitten ollut kilometritehtaalla”
Ranskalainen Zinédine Zidane on saanut pitää työpaikkansa espanjalaisjätti Real Madridin peräsimessä, vaikka seura ei tule voittamaan tällä kaudella kotimaan kentillä mitään. Ainoa oljenkorsi nostaa pyttyä on Mestarien liiga, mutta nykyvireellä se on kaukainen haave.
Real Madrid voitti viime keväänä Espanjan ja Mestarien liigan mestaruudet. Tuosta loisteesta ei ole tällä kaudella nähty kuin välähdyksiä. La Ligassa joukkueen sijoitus on ennen lauantain peliä neljäs ja eroa Barcelonaan on 19 pistettä.
Zinédine Zidane on saanut pitää pestinsä päävalmentajana. Miksi, ihmettelee FC Lahden päävalmentaja Toni Korkeakunnas.
– Hän on Zidane ja hän on seuralegenda, joten hänelle ehkä vain annetaan aikaa. Tavallinen kuolevainen olisi tuossa tilanteessa ollut jo aikapäiviä sitten kilometritehtaalla. Luotto seurajohdon suunnalta on vahvaa, niin kylmäpäisesti hän on kierrättänyt pelaajia. Jotenkin jumissa peli kuitenkin on, ”Toke” pohtii.
– Zidane itse näyttää suhtautuvan tilanteeseen rauhallisesti ja on käyttänyt esimerkiksi Espanjan cupissa täyttä rosteria. Jokuhan siellä kuitenkin mättää. Erikoista oli sekin, että tammikuun siirtoikkunassa ei tapahtunut mitään.
Real tippui viikolla Espanjan cupista hävittyään Leganesille 1-2. Joukkueen nuorisokaarti ei ole Karim Benzeman tai Cristiano Ronaldon tasolla, mutta on päässyt yrittämään merkityksellisissä peleissä.
– Huippuyksilöt usein ratkaisevat pelejä, mutta he tuntuvat nyt olevan jumissa, eivätkä nuoret ole pystyneet käyttämään paikkojaan. On tämä tilanne yllättävä. Normaalioloissa ja joku muu valmentaja, niin vaihto olisi jo tapahtunut. En usko, että hän tulee saamaan kenkää enää tämän kauden aikana. Kesästä ei sitten tiedä.
Rea Madrid kohtaa huomenna Levanten vieraissa klo 21.45.
Avoin viikonloppu! Viasatin kotimaiset urheilukanavat ovat vapaasti katsottavissa perjantaista 2.2. klo 16.00 maanantaihin 5.2. klo 9.00 asti. Viasat Urheilu, Viasat Jalkapallo ja Viasat Jääkiekko -kanavat ovat auki operaattoreiden kaapeli- ja laajakaistajakelussa. Viasat Urheilu on auki myös antenniverkon alueella ja kanavan ohjelmat ovat lisäksi katsottavissa ilmaisessa Viafree-suoratoistopalvelussa. Viaplay on viikonloppunakin maksullinen. Katso tarkemmat tiedot www.viasat.fi/avoinviikonloppu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa