Yksi yllättävimmistä siirroista Veikkausliigasta Keski-Eurooppaan oli Niilo Mäenpään lähtö Puolan pääsarjaan viime kauden päätteeksi. Kaksi viimeistä kautta IFK Mariehamnissa pelanneen Mäenpään siirto ei ollut sellainen, jota olisi etukäteen juurikaan spekuloitu. Sunnuntaina hänen kautensa alkoi ensimmäistä kertaa Suomen ulkopuolella, Puolan Extraklasan Warta Poznanin paidassa.

Mäenpää oli joukkueensa kokoonpanossa, mutta debyytti jäi vielä haaveeksi. Hän seurasi penkiltä koko ottelun, joka päättyi 1-1 Gornikia vastaan. Tutumpi nimi, Huuhkajien avaukseen syksyn otteluissa noussut Robert Ivanov, pelasi koko ottelun Wartan takalinjoilla.

Harjoitusotteluissa Mäenpää sai vastuuta, joten debyytti lienee lähellä. Joka tapauksessa, kyseessä on erittäin mielenkiintoinen – ja poikkeuksellinen – tapaus, jossa verrattain tuntematon pelaaja ilman A-maajoukkuekokemusta, ja muutenkin hyvin vähällä ikäkausimaajoukkuekokemuksella, siirtyy Veikkausliigasta Keski-Eurooppaan aikuisiällä.