Yksinäinen Sheriffi – Suomi ei ole vielä valmis manageriin jalkapallossa

FC Inter tiedotti torstaina iltapäivällä vapauttaneensa päävalmentaja Shefki Kuqin tehtävistään, koska tämä ”ei nauttinut enää seuran hallituksen luottamusta”. Ei mitään tavatonta sinänsä, mutta pintaa hiukan raaputtamalla esiin nousee väärinymmärrys ainakin jonkun osapuolen taholta.

Kuqi ilmoitti aiemmin valmennusryhmään kuuluneelle kaksikolle Fabrizio Piccareta – John Allen, ettei heidän palveluksiaan edustusjoukkueessa enää tarvita. Tämä oli liikaa seurajohdolle, joka katsoi Kuqin ylittäneen toimivaltuutensa rankasti erottamalla omavaltaisesti kaksi seuran palkkaamaa valmentajaa tehtävästään.

Mutta… Tässä kohtaa on syytä muistaa missä Kuqin jalkapalloilullinen koti on. Englannin liigakenttien kaikkien aikojen ylivoimaisesti paras suomalainen maalintekijä on imenyt oppinsa ja toimintakulttuurinsa saarivaltakunnan pitkistä perinteistä. Kuqi näkee itsensä nimenomaan brittityyppisenä managerina ja tämä tuskin yllättää edes Interin seurajohtoa.

Managerina, ja nimenomaan managerina, Kuqi toimi täysin normaalisti. Englannissa manageri päättää täysin yksin ja itsevaltaisesti omasta valmennusryhmästään ja muusta taustastaan. Kun manageri näyttää ovea, siitä kävellään ulos, eikä seurajohdolla ole asian kanssa mitään tekemistä. ”Yksikön johtaja” tekee päätöksensä keneltäkään mitään mandaattia tai lupaa siihen erikseen tarvitsematta.

Ja juuri näin Kuqi toimi, eikä todennäköisesti nähnyt ratkaisussaan mitään erikoista tai miettinyt hetkeäkään, että hänen pitäisi pyytää keneltäkään lupaa ratkaisuihin johtamassaan ryhmässä. Olennaista on myös huomata, että ei Kuqi ketään erottanut seurasta – tähän valtuudet eivät olisikaan riittäneet – vaan ainoastaan siirsi pois edustusjoukkueen toiminnasta. Tämä on täysin arkipäivää Englannissa ja sitä kautta täysin arkipäivää ja itsestäänselvyys myös Kuqille.

Interin pääomistaja Stefan Håkans vetosi puolestaan juuri tähän seikkaan eli siihen, että seurajohto tekee tällaiset ratkaisut, ei päävalmentaja. Näin olisikin, jos kyseessä on päävalmentaja. Jos kyseessä on manageri, asia on aivan toinen. Jonkinlaisen sopimuksen Håkans ja Kuqi ovat varmasti vuosi sitten tehneet ja joko siinä on määritelty Kuqin rooli tarkasti ja jompikumpi on lukenut paperia väärin tai sitten asia on jäänyt tarkasti määrittelemättä ja kumpikin tulkinnut sitä tavalla, joka omasta mielestään on täysin luonnollinen.

Shefki Kuqi on toki ollut hyvin kiistelty persoona myös Interin peräsimessä. On totta kai mahdollista, että seurajohto on odottanut vain sopivaa tilaisuutta ja syytä – tai tekosyytä – voidakseen erottaa Kuqin. Tässä sellainen tarjoutui sopivasti ja yleinen ensireaktio on ollut nimenomaan Interin ratkaisua pitkälti ymmärtävä.

Koko episodi kertoo kuitenkin siitä, että suomalaisessa jalkapallokulttuurissa on vielä matkaa eurooppalaiselle tasolle. Englanti on kenties ääriesimerkki, mutta ei suinkaan ainoa maa, jossa joukkueen manageri tai päävalmentaja hyvin pitkälle valitsee ja rakentaa oman taustaryhmänsä itse ja myös tekee siihen muutoksia kun itse haluaa. Tämän järjestelmän suurin vahvuus on se, että monella muulla tavalla kenties hyvinkin pätevä ja osaava seurajohto ei puutu itse joukkueen asioihin tai valmennukseen, vaan jättää sen ammattilaisen huoleksi.

Sheriffi on nyt yksin kuin Fred Zinnemannin kuuluisassa elokuvassa. Mutta tekikö Kuqi virheen? Teki. Tekikö hän väärin? Ei. Hän toimi täsmälleen siten kuin on tottunut toimimaan ja nähnyt toimittavan maailman vanhimmassa jalkapallokulttuurissa, eikä luultavasti vieläkään voi täysin käsittää perusteita potkuilleen. Ja ihan perustellusti.

Jokainen voi itse miettiä pitääkö jalkapalloseuran ykkösjoukkuetta johtaa seuratasolta vai joukkuetasolta tällaisissa tapauksissa. Monessa menestyneessä jalkapallomaassa on päädytty jälkimmäiseen vaihtoehtoon, mutta Suomi ei näytä vielä olevan valmis managereihin jalkapallossa. Siksi Sheriffi ratsastaa nyt yksin kohti auringonlaskua – tai kenties uutta auringonnousua jossain muualla. Hyvin mahdollisesti Englannissa, jossa manageri on yhä manageri.