Wenger miettii puolustajan peluuttamista – syynä heikko itseluottamus
Carl Jenkinson saattaa tippui Arsenalin avauksesta lauantai-iltana, kun joukkue kohtaa Lontoon derbyssä West Hamin.
Carl Jenkinson sai omilta kannattajiltaan ikäviä huutoja tullessaan vaihtoon keskiviikon Liigacupin ottelussa Southamptonia vastaan. Arsenal hävisi kamppailun 0-2.
Lontoolaisseura kärsii lauantain ottelun alla puolustuspään loukkaantumisista. Sivussa ovat Hector Bellerin ja Mathieu Debuchy, mutta päävalmentaja Arsene Wenger miettii silti kuumeisesti peluuttaako Jenkinsonia vai ei.
Jenkinson pelasi viime kaudella lainalla West Hamissa ennen vakavaa polvivammaansa.
– Hän on menettänyt itseluottamuksensa. Se Jenkinson, jonka näemme tällä hetkellä, osaa pelata, mutta ei ole täydessä kunnossa, koska hänellä ei ole itseluottamusta. Se tulee takaisin. Tilanne on luonnollinen, mutta pelaajalle erittäin hankala, Wenger totesi Goal.comin mukaan.
– Tänä päivänä on vielä paljon vaikeampaa, sillä sinut teilataan heti sosiaalisessa mediassa. Toivon, ettei hän lue sitä kaikkea ja keskittyy vain pelaamiseen.
– Kärsiikö hän vertailusta Hector Belleriniin? Kyllä, sillä Bellerin on yksi pelipaikkansa parhaista Euroopassa. Carl pystyy kuitenkin kilpailla hänen kanssaan. Ei kuitenkaan tällä hetkellä, sillä hän ei ole vielä henkisesti noussut parhaalle tasolleen.
Carl Jenkinson edusti nuorisomaajoukkuetasolla sekä Suomea että Englantia, mutta valitsi A-maajoukkueekseen Englannin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä