Voihan sen näinkin tehdä… NHL:n ykkösvaraus hoitelee koronatauolla intin!
Vuoden 2017 NHL:n ykkösvaraus, sveitsiläinen New Jersey Devilsin sentteri Nico Hirschier, suorittaa armeijan koronatauolla. Armeija on Sveitsissä pakollinen, tosin se käydään palasissa, vastoin yleistä käytäntöä Suomessa.
Hirschier päätti siis käyttää pakkotauon hyödyllisesti ja hoitaa kansalaisvelvoitteensa.
– Tänä kesänä palvelusaika on 18 viikkoa, sitten joka kesänä seuraavan 6-7 vuoden ajan kolmen viikon jaksoja, tosin vain maanantaista torstaihin, täytyy olla armeijapalveluksessa, Hirschier kertoi NHL:n kotisivuilla.
– Jos pelaat maasi puolesta MM-kisoissa, se lasketaan palvelusajaksi.
Perinteinen ryynääminen tai metsäkeikat ovat Sveitsin armeijassa tiettävästi vähissä. Painotus on enemmän opiskelussa. Tällä hetkellä Hirschierin mukaan teoria on ollut pääosin agendalla.
– Koronaviruksen vuoksi ensimmäiset neljä viikkoa teimme ”koulunomaisesti” palvelusta kotoamme. Sitten siirryimme armeijan koulutuskeskukseen muiden palvelusta suorittavien urheilijoiden kanssa. Siellä oltiin maanantaista perjantaihin.
– Ryhmässäni on yhteensä seitsemän jääkiekkoilijaa, Hirschier avasi tilannetta NHL:n verkkosivuilla.
Koska New Jerseyn kausi ei enää kesällä jatku, Hirschier voi käydä koko ensimmäisen armeijajakson loppuun. Kun ensi kausi alkaa, voi hyvin olla, että ykkösvarauksella on rinnassaan kirjain ”C”. Devilsin entinen kapteeni Andy Greene kaupattiin pois ja joukkueen varakapteenina toiminut Hirschier on ykkössuosikki kantamaan kirjainta.
– En tietenkään sano ei, Hirschier ennakoi sitä, että hänelle kunniaa tarjottaisiin.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja