Ville Leino kuittaa yhä yli 1,2 miljoonaa vuodessa puretusta NHL-sopimuksesta – ”Pelaajat olleet kateellisia”
Suomalaiskiekkoilija Ville Leino on taloudellisesti herkullisessa asemassa: Sopimus NHL-seura Buffalo Sabresin kanssa on purettu, mutta silti mies kuittaa seuralta vielä vuoteen 2020 saakka hieman yli 1,2 miljoonaa dollaria jokaisesta kaudesta.
Pohjan 27 miljoonan taalan arvoiselle sopimukselle Leino pelasi Philadelphian riveissä kevään 2010 pudotuspeleissä. Tuolloin 19 otteluun syntyi hurjat tehot 7+14.
– Minulla oli tunne, että joka vaihdossa voin tehdä maalin, Leino kommentoi ruotsalaislehti Expressenin haastattelussa.
Tällä hetkellä ruotsalaista Växjötä edustava Leino on Buffalon jälkeen pelannut KHL:ssä ja Sveitsissä. Sabres-kontrahti purettiin aikanaan loukkaantumisista johtuneiden heikkojen peliesitysten jälkeen.
– Mikäli loukkaantumiset olisivat vaivanneet aikaisemmin, en olisi saanut Buffalolta isoa sopimusta. Olin siis onnekas, Leino myöntää.
– Osa pelaajista ovat olleet minulle kateellisia. Minun tilanteestani puhutaan, mutta lähinnä NHL:ssä, ei niinkään täällä Ruotsissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja