Viimeksi vuonna 1995 – suomalainen erotuomari viheltää tällä viikolla Mestarien liigan huippuottelussa

Mattias Gestranius on valittu erotuomariksi keskiviikon 28.11. miesten Mestarien liigan lohkovaiheen otteluun Atlético Madrid-Monaco, kertoo Palloliitto sivuillaan.
Edellinen suomalainen erotuomari miesten Mestarien liigassa oli vuonna 1995 Ilkka Koho. Mattias Gestranius on siis syystäkin otettu nimeämisestään.
– Tämä on minulle iso juttu. Ehkä oli aikakin, että tämä tapahtuu kun edellisestä kerrasta on 23 vuotta. Tämä on iso juttu minulle henkilökohtaisesti, mutta mielestäni vielä suurempi koko suomalaiselle erotuomaritoiminnolle, Gestranius sanoo liiton sivuilla.
Gestraniuksen tuomaritiimin muodostavat avustavat erotuomarit Jan-Peter Aravirta ja Mikko Alakare. Päätytuomarit ovat Antti Munukka ja Dennis Antamo sekä neljäs erotuomari Jukka Honkanen.
– Tieni tähän on ollut pitkä ja kivinen. Olin vuoden poissa ylikunnon takia ja silloin olin jo heittämässä hanskoja tiskiin. Kovalla työllä ja vahvalla tuella kotoa ja työpaikalta tämä on onnistunut. Yksin en ole tätä tehnyt. Haluan korostaa, että tämä on palkinto koko tiimille ja minä olen vain osa sitä.
Katso Gestraniuksen videohaastattelu täältä.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa
- Winnipegin hurja liito jatkuu
- Teuvo Teräväinen rikkoi rajapyykin
- NHL palasi tositoimiin – suomalaispelaajat tehokkaina