Vielä löytyi taisteluilme Jofan alta – ”Tiki” Tikkanen huippuvireessä!
New York Rangers taisteli loppuun asti paikasta Stanley Cupin finaaleissa kaudella 1996-97. Rangersin runkosarja ei ollut mennyt nappiin – siitä huolimatta, että joukkueessa pelasi ensimmäistä kauttaan Wayne Gretzky. ”Väinö” nakutti runkosarjassa 97 pistettä, mutta jatkopelipaikka varmistui vasta lopussa.
Kenties joukkue olikin rakennettu pudotuspelejä silmällä pitäen? Poikkeuksellisesti ilman mitään kapteenin kirjainta pelannut Gretzky – Mark Messier oli joukkueen kapteeni – johti kokenutta porukkaa näissä isoissa peleissä mallikkaasti. Gretzkyn ja Messierin lisäksi joukkueessa olivat mm. Adam Graves, Brian Leetch, Jeff Boukaboom ja Esa Tikkanen, joka äityi pudotuspeleissä lähes parhaiden vuosiensa vauhtiin.
Tikkanen teki pudotuspeleissä mainiot tehot 9+3 siirryttyään kesken kauden Vancouverista. Paljon olikin tapahtunut sitten Rangersissa tulleen mestaruuden, sillä Tikkanen oli ehtinyt pelata muutaman vuoden aikana Canucksin lisäksi myös St. Louisissa sekä New Jerseyssä. Siirto Rangersiin tulikin eittämättä juuri pudotuspelejä ajatellen eikä odotuksissa petytty.
Esa Tikkanen oli kuin nuori painos itsestään. Hämmennystä, fyysistä peliä ja myös tehoja. Monen yllätykseksi Tikkanen ja muut konkarit etenivät pudotuspeleissä aina välieriin asti, jolloin Philadelphia Eric Lindrosin johdolla pudotti Rangersin jatkosta voitoin 4-2. Aiemmin pudotuspeleissä Tikkanen teki tärkeitä maaleja, joista kenties makoisin oli Floridaa vastaan tullut jatkoajan 3-2-voittomaali, joka varmisti Rangersin etenemisen pudotuspeleissä toiselle kierrokselle. Viasat jääkiekko ja Viaplay näyttävät juuri tämän kamppailun klassikko-ottelunaan torstaina.
Kauden jälkeen Tikkasen kiertolaiselämä jatkui. Hän siirtyi juuri Floridaan, mutta sieltä kesken kauden Washingtoniin, jonka paidassa hän pääsi vielä kerran pelaamaan Stanley Cupista finaaleissa. Hän siirtyi vielä kolmannen kerran Rangersiin ja pelasi yhden, varsin rikkonaisen, kauden. Kauteen 1998-99 loppui Tikkasen loistelias ja menestyksekäs NHL-ura.
Viasat jääkiekon ja Viaplayn kanavilla nähdään torstaina toinenkin ottelu, jossa Tikkanen on mukana. Kyseessä on ratkaiseva finaali kaudelta 1986-87, eli kymmenen vuotta aikaisemmin, kun Edmonton voitti ratkaisevassa seitsemännessä finaalissa Philadelphian. Koko sarjan voittomaalin teki Jari Kurri.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja