Veikkausliigassa alkaa taistelu viimeisestä europaikasta – ”Ei kai se herkullisempi voisi olla”
Veikkausliigakautta 2022 on pelaamatta enää kaksi ottelua, mutta näissä otteluissa panoksista ei ole puutetta.
Eurolopputurnauksen kaksiosaisessa finaalissa kohtaavat aiemmissa turnauksen otteluissaan sekä FC Interin että AC Oulun kukistanut VPS sekä suoran paikan finaaliin sarjasijoituksensa perusteella saanut FC Haka. Finaalin voittaja paikan kauden 2023-24 UEFA:n Konferenssiliigan karsinnassa.
Ensimmäinen Eurolopputurnauksen finaaliottelu pelataan keskiviikkona 26.10. Lemonsoft Stadionilla Vaasassa kello 18.00 ja toinen finaali sunnuntaina 30.10. Tehtaan Kentällä Valkeakoskella kello 15.00 alkaen.
Lähtökohdat ovat mahtavat, kuten vahvaa Haka-taustaakin omaava VPS:n päävalmentaja Jussi Nuorela toteaa tuoreessa Veikkausliigan podcastin jaksossa.
– Ei kai se herkullisempi voisi olla. Totta kai se tieto siitä, että kausi päättyy Tehtiksellä, niin onhan se makea juttu. Kyllähän sitä ajatteli, että voisiko se olla mahdollista ja jätkät teki mahdollisen tästä jutusta. Mikäs sen hienompaa. Hieno lähteä katsomaan.
– Saadaan vielä yksi kotipeli keskiviikkona ja saadaan siitä hieno tapahtuma tänne Vaasaan. Vaasalainen yleisö ei ole päässyt syttymään menestykseen, niin kuin olisi toivonut. Meillä on ollut selkeästi heikompia tuloksia kotona kuin vieraissa, Nuorela miettii.
FC Hakan toimitusjohtaja Olli Huttusella on puolestaan kokemusta päävalmentajana VPS:stakin, vaikka Huttunen vahvasti Hakan mieheksi profiloituukin. Kauteen Huttunen on tyytyväinen joka tapauksessa – Haka on noussut takaisin Veikkausliigan kärkipään taistoon ja myös yleisö on löytänyt tiensä otteluihin jälleen.
– Me ollaan saatu se tietynlainen Haka-hurmos takaisin Tehtaan kentälle, mikä oli 90-luvulla. Tämä on ollut hieno kausi joka tapauksessa, kävi Eurolopputurnauksessa miten tahansa. Joukkue on tehnyt erittäin hienoa työtä tällä kaudella, Huttunen kiittelee podcastissa.
Vierasmaalisääntö ei ole voimassa. Mikäli yhteismaalit ovat toisen finaaliottelun varsinaisen peliajan jälkeen tasan, pelataan 2 x 15 minuutin jatko-ottelu. Mikäli yhteismaalit ovat jatko-ottelunkin jälkeen tasan, ratkaistaan voittaja rangaistuspotkukilpailulla. Ensimmäisessä finaaliottelussa ei pelata jatko-ottelua.
Eurolopputurnauksessa ratkotaan viimeisen eurocup-paikan saaja, mutta Eurolopputurnauksen tulokset eivät vaikuta sijoituksiin Veikkausliigassa, jotka määräytyvät Mestaruus- ja Haastajasarjan päätöstilanteen mukaisesti.
Lähde: Veikkausliigan tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja