Veikkausliigaseura hankki Hollannin liigassa pelanneen topparin – ”Tuo meille uuden ulottuvuuden”
Veikkausliigassa pelaava FC Lahti ja kapverdeläinen toppari Josimar Lima ovat solmineet loppukauden mittaisen pelaajasopimuksen.
Josimar Lima on pelannut urallaan Hollannin korkeimmalla sarjatasolla Eredivisienissä Willem II:n ja FC Dordrechtin riveissä. Lahteen Lima siirtyy Jupiler Liigasta Eredivisieniin nousseen FC Emmenin riveistä.
Lima on syntynyt Kap Verden Saõ Vicentellä, mutta jalkapallo-oppinsa hän on saanut Hollannissa. Lima pelasi juniorina muun muassa Feyenoordissa. Hollannin kansalaisuuden ansiosta hän pelasi Hollannin alle 19-vuotiaiden maajoukkueessa, mutta vaihtoi aikuisiällä edustusoikeuden Kap Verden paitaan. Kap Verden paidassa Lima on pelannut neljä maaottelua. Lisäksi hän kuului maansa parhaan jalkapallosaavutuksen, Afrikan Cup of Nationsin puolivälierän saavuttaneeseen joukkueeseen vuonna 2013.
Lima tuo FC Lahden peliin lisää fyysisyyttä. Lisäksi kapverdeläinen on hyvä avaamaan peliä ja rauhallinen kentällä. Päävalmentaja Toni Korkeakunnas näkee Limalle käyttöä myös erikoistilanteissa.
– Hän tuo meille uuden ulottuvuuden erikoistilannepelaamiseen, minkä lisäksi hän tuo fyysisyyttä kentälle. Lima on kokenut pelaaja, jolla on paljon kokemusta Hollannista ja sitä kautta saamme pelin avaamiseen laatua ja rauhallisuutta, Korkeakunnas kertoo FC Lahden sivuilla.
FC Lahti pelasi maanantaina 2-2-tasapelin Vaasassa VPS:n vieraana.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa