Nelinkertainen hiihdon olympiamitalisti Hilkka Riihivuori on nauttinut täysin rinnoin suomalaisten menestyksestä Sotshin olympialaisissa.

– Hieman ovat työt kisojen katsomista häirinneet, mutta kaiken mahdollisen olen koettanut katsoa, mitä vain olen pystynyt. Neljän vuoden päästä on sitten helpompaa, kun olen jo eläkkeellä, Riihivuori tuumaa.

Kunto on silti pysynyt kovana, vaikka lumitilanne kotikaupungissa Tampereella on ollut heikko.

– En muista, koska olisin näin vähän hiihtänyt, mutta taitaa sentään 600 hiihtokilometriä olla tänä talvena takana.

Riihivuorelle, kuten niin monelle muullekin suomalaiselle urheilun ystävälle keskiviikko 19.2.2014 jää pysyvästi mieleen.

– Juuri tämä päivä minulla oli mahdollisuus seurata kisoja parisprintin karsinnoista miesten jääkiekko-otteluun asti. Oli se niin upea päivä suomalaiselle hiihdolle.

Riihivuori uskoo, että lisää menestystä on luvassa lauantaina, kun naiset hiihtävät perinteisen 30 kilometrin hiihdon.

– Siinä on suomalaisilla mahdollisuudet vaikka mihin. Etenkin, jos keli on taas vaikea. Suomalaiset ovat onnistuneet voitelussa hyvin, Riihivuori pohtii.

Riihivuori muistaa korostaa voitelun merkitystä.

– Kyllä se tuolla tasolla vain niin huomattava asia on. Siinä puhutaan jo lyhyellä matkalla monen sekunnin erosta, jos suksi ei toimi.

Kolmenkympin matkalle Riihivuori nimeää suomalaisten oheen tutut suosikit.

– Ruotsin Charlotte Kalla sekä Norjan Marit Björgen ja Therese Johaug. Ja ai, ai, kyllä siellä Norjalla monta muutakin vahvaa hiihtäjää on.

Suomen naishiihtäjät ovat tuoneet näistä kisoista jo kaksi hopeamitalia. Riihivuorella olympiahopeoita on kaapissa peräti neljä, mutta muita mitaleita ei lainkaan.

– Kyllä se vähän niin on, että ne kultamitalistit muistetaan parhaiten. Nyt Suomen naisilla se oli niin lähellä viestissä. Omani aikanani olimme hopealla viestissä sekä Sapporossa (1972) että Innsbruckissa (1976), mutta silloin Neuvostoliitto oli selkeä voittaja molemmilla kerroilla, Riihivuori muistelee.