Maalivahti David Ospina sai aivotärähdyksen alle kaksi viikkoa sitten Italian Serie A:n ottelussa, mutta on nyt palannut Napolin harjoituksiin.

Nähtäväksi jää, uurastaako Ospina seuran harjoituksissa myös tämän kauden jälkeen. Hän nimittäin pelaa Napolissa lainalla Englannin valioliigajoukkue Arsenalista.

Viimeistään kesällä selviää, palaako Ospina Lontooseen vai pysyykö hän Napolissa.

Molarin isän mukaan Ospina olisi halukas jäämään Serie A:n sarjakakkosen riveihin, vaikka peliaika ei olisi itsestään selvää.

– David on hyvin onnellinen ollessaan Napolissa. Hän on iloinen kaikkeen seurassa. Hän haluaisi jäädä myös ensi kaudeksi, vaikka ei olisi aloittava maalivahti. Hän olisi silti osa hienoa joukkuetta, Ospinan Hernan-isä sanoi CalcioNapoli24:n mukaan.

Napolilla on 30-vuotiaaseen kolumbialaisveskariin neljän miljoonan euron suuruinen osto-optio, joka täytyy käyttää viimeistään kesällä.

Arsenalissa Ospinalle tuskin olisi luvassa isoa vastuuta saksalaisen Bernd Lenon takana.

Serie A:n huippujoukkueiden kaikki ottelut Ruudusta!