Uusi Ilves-luotsi Heikkilä hyppää pimeään: ”En ole nähnyt yhtään Ilveksen peliä”
Tuomas Tuokkolan potkujen jälkeen Ilveksen peräsimeen tarttui loppukaudeksi KHL:stä potkut saanut kokenut Kari Heikkilä. Hän pelasi itse koko liigauransa Ilveksessä, yhteensä 277 ottelua.
Heikkilä myöntää suoraan, ettei ole juuri edes nähnyt Ilveksen nykyisen joukkueen pelaajia jäällä ennen Tampereelle tuloaan.
– En ole nähnyt yhtään Ilveksen peliä tällä kaudella – mikä saattaa olla positiivinenkin asia. Joukkueesta en tunne yhtään pelaajaa ja Joonas Vihko taitaa olla ainoa, joka pelasi jo silloin, kun viimeksi valmensin Suomessa, Heikkilä sanoo seuran nettisivuilla.
Tästä huolimatta juttu luisti pukukopissa, kun Heikkilä ja pelaajat tutustuivat ensimmäistä kertaa keskiviikkona.
– Ainakin keskusteltiin rohkeasti, ja siihen minä kannustinkin jätkiä. Aina kun on kysyttävää, niin pitää tulla kysymään – mitään ei saa jäädä hautomaan. Toivon suoraa puhetta, ja ainakin nyt tuntui, että sain heti keskusteluyhteyden pelaajiin.
Tuokkolan joukkue aloitti liigan erinomaisesti, mutta mitä pidemmälle kausi on edennyt, sitä synkemmäksi se on kääntynyt. Viime kuukausien tavaramerkki on ollut se, että Ilves hallitsee pelejä ja luo aivan riittävästi tekopaikkoja – mutta häviää sitten useimmiten yhdellä maalilla. Juuri tähän asiaan Heikkilä pyrkii löytämään lääkkeet.
– Luulen, että ne muutokset liittyvät sellaisiin yksityiskohtiin, joilla voisi auttaa joukkuetta ja pelaajia itseluottamuksen kanssa. Joukkueelle on tullut paljon niukkoja tappioita, ja totta kai itseluottamus on ollut kovilla. Sitä yritetään pönkittää pelillisillä asioilla. Yritetään tuoda rohkeutta pelaajille, että he uskaltavat pelata täysillä. Ne jutut ovat tällä hetkellä päällimmäisenä. Pelit sitten osoittavat, mihin suuntaan lähdetään ja mitä pitää tehdä vielä paremmin. Muutosta tehdään jonkun verran, mutta kaikkea ei voi muuttaa kokonaan – se johtaa vain sekasortoon. Meidän pitää edetä rauhassa ja maltilla, Kari Heikkilä sanoo.
Sarjataulukossa viimeiseksi valahtanut Ilves kohtaa tänään Helsingissä IFK:n.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja