Tshekin kovin seppä – viimeisen kerran kiinni kannun kulmassa
Chicago Blackhawks ja Boston Bruins pelasivat ikimuistoisen Stanley Cupin finaalisarjan kesällä 2013. Lock-out -kausi päättyi siihen, että kaksi perinteikkäistä NHL-seuraa taistelivat tiukasti kuuden ottelun sarjan, joka kääntyi Chicagolle monien vaiheiden jälkeen. Monet jääkiekkoromantikot olisivat varmasti halunneet nähdä ottelusarjan päättyvän toisin. Syynä tähän oli Bostonin riveissä pelannut legendaarinen takatukka, Jaromir Jagr.
Tuohon aikaan Jagr oli jo 41-vuotias ja voittanut urallaan kaiken. Aivan kaiken: viisi kertaa NHL:n pistepörssin, hänet oli valittu sarjan parhaaksi pelaajaksi, olympiakultaa, kaksi Stanley Cupia, kaksi maailmanmestaruutta jne. Ura ei ollut kuitenkaan vielä ohi, ehkä jonkin verran hiljentynyt. Myöhemmin on toki selvinnyt, ettei Jagr ole vieläkään jättänyt kaukaloita, ainakaan virallisesti.
NHL-kausi 2012-13 jäi tyngäksi. Uutta sopimusta sarjan ja pelaajayhdistyksen kanssa hierottiin sen verran huolella kabineteissa, että kauden alku viivästyi työsulun vuoksi. Tämän aikana Jagr pelasi Tshekin sarjassa, kasvattajaseurassaan Kladnossa, aivan kuten oli tehnyt edellisenkin työsulun aikana. Kun sarja taas aukesi, konkari palasi NHL-kehiin, Dallas Starsiin.
Veri veti kuitenkin vielä pelaamaan suurista asioista, Stanley Cupista. Jagr siirtyi siirtoajan lopulla Bostoniin, joka noteerattiin yhdeksi suurimmista ennakkosuosikeista voittamaan mestaruus. Tilille tuli Bostonissa 11 ottelua runkosarjassa ja miltei yhden pisteen ottelukeskiarvolla. Mutta miehen arvo tuli vielä isommaksi, kun alettiin pelata pudotuspelejä. Kokenutta Jagria peluutettiin järkevästi ja tärkeissä tilanteissa – maaliverkkoja hän ei heiluttanut, mutta syötti play-offs -peleissä kymmenen maalia.
Rooli ei todellakaan ollut sama kuin aikoinaan kahdessa voitetussa Stanley Cupissa Pittsburghin paidassa. Muttei myöskään statistin – loppujen lopuksi Jagrin unelma jäi haaveeksi, kun Chicago käänsi kuudennessa pelissä loppuhetkillä vieraskaukalossa tappioaseman voitokseen.
Moni uskoi, että Tshekin kaikkien aikonen kiekkoilija ja kaikkien aikojen parhaana eurooppalaishyökkääjänä NHL-kehissä monien pitämän Jagrin ura loppuisi tuohon. Toisin kävi, sillä hän pelasi vielä viisi kautta maailman arvostetuimmassa ja kovimmassa sarjassa. Iskipä konkari finaalisarjaa seuranneella kaudella 67 tehopistettä New Jerseylle ja 2015-16 Floridalle 66 pistettä, joista peräti 27 oli maaleja. Pudotuspeleissä hän ei kuitenkaan kesän 2013 jälkeen enää päässyt pelaamaan isoista asioista.
Viasat ja Viaplay näyttävät perjantaina Chicagon ja Bostonin välisen finaalisarjan – finaalisarjan, joka oli lähellä tulla vielä yhdeksi isoksi kruunuksi Tshekin kovimman kiekkosepän uralla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja