Tre Kronorilla ei mene putkeen – ”Varusteet eivät tuoksu aivan vadelmilta”
Ruotsin MM-kisat eivät ole olleet tähän mennessä suuri menestystarina. Keskiviikon harjoitukset joukkue joutui perumaan varusteongelmien vuoksi.
Ruotsi pelasi alkulohkonottelunsa Moskovassa ja hävisi viimeisessä pelissään Venäjälle lukemin 1-4. Tre Kronor siirtyi Pietariin tiistai-iltana. Joukkueen oli määrä harjoitella keskiviikkona, mutta tapahtuma jouduttiin perumaan.
Ruotsalaisten varustevastaava Anders Weiderståhl manasi ongelmia Expressenille.
– Tanskan tavarat lähetettiin klo 19 eilen illalla. Meidän piti lähettää omamme klo 23.30, jotta ne ehdittäisiin pestä. Sanoin pojille, että nyt teidän täytyy hitto vie olla ajoissa tavaroiden kanssa. Lähdin itse pakkaamaan kolmannen erän aikana, Weiderståhl kertasi.
– Tavaramme on läpimärkiä, pelipaidat ja kaikki. Ne eivät tuoksu aivan vadelmilta. Soitimme illalla klo 23.30, emmekä edes saaneet kuljetuksen hoitaneeseen pakettiautoon yhteyttä. Olisi hauska nähdä millainen melu syntyisi, jos näin kävisi Venäjän joukkueelle, kun heidän tavaroitaan siirrettäisiin Tukholmasta Göteborgiin.
Myös Expressin toimittaja Magnus Nyström otti kantaa tapahtuneeseen ja totesi muun muassa, ettei vastaavaa olisi missään olosuhteissa voinut tapahtua isäntämaan joukkueelle. Harjoitusten peruuntuminen päivää ennen MM-välierää on katastrofi.
Ruotsi kohtaa torstain puolivälierässä Leijonien murskaaman Kanadan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja