Timo Jutila IL:lle: Pelaajat eriarvoisessa asemassa Sotshissa – osa söi VIP-ravintolassa, muut ruokalassa
Leijonien joukkueenjohtajana Sotshin talviolympialaisissa vuonna 2014 toiminut Timo Jutila on kertonut pelaajien kohteluun kyseisissä olympialaisissa littyyvistä eroista.
Jutila kertoi Iltalehdelle, että NHL-pelaajilla oli olympia-areenalla Adlerin jäähallissa käytössä oma oleskelu -ja ruokailutila. NHL-miljonäärien tiloihin ei ollut asiaa esimerkiksi Leijonien Euroopassa kiekkoilleilla pelaajille.
– Pelaajat olivat eriarvoisessa asemassa. Voisi sanoa niin, että NHL-miehet menivät syömään VIP-ravintolaan, muut tavalliseen ruokasaliin. NHL-miesten loungessa oli muutenkin olosuhteet kohdillaan, kun pojilla oli lelut ja tiput viimeisen päälle, Jutila kertoi IL:lle.
NHL:n huippupalkkaisia pelaajia kohdeltiin Jutilan mukaan kuin kukkaa kämmenellä.
– NHL:n pelaajayhdistys on kyllä perhanan hyvin hoitanut ne neuvottelut. Normaalisti pelaajille annetaan jaettavaksi kaksi pääsylippua per matsi, mutta esimerkiksi Sotshissa oli 20 lippua per nuppi. Siellä olisi sitten tätiä, setää, mummoa ja vaaria katsomossa, Jutila selitti.
NHL-pelaajat eivät osallistu ruleviin Etelä-Korean talviolympialaisiin, koska NHL ja Kansainvälinen olympiakomitea eivät päässeet sopuun ehdoista. Päätös on koskettanut monia pelaajia, ja useimmat ovat olleet harmissaan siitä, etteivät pääse edustamaan maataan olympiatasolla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa