Että historian neljäs MM-lopputurnaus piti järjestää jo vuonna 1949, mutta oli vähällä ettei sitä olisi järjestetty edes vuonna 1950.

Syynä tähän oli se, että toisen maailmansodan jäljiltä halukkaita järjestäjämaita ei tahtonut löytyä kunnes Brasilia uudisti vuoden 1942 sodan takia perutun lopputurnauksen hakemuksensa ja MM-kisat saatiin 12 vuoden tauon jälkeen pelattua.

Lopputurnausta ja sen karsintaa leimasivat lukuisat poisjäännit. Saksa oli suljettu kansainvälisen jalkapalloyhteisön ulkopuolelle. Neuvostoliitto ja aiemmin finaaleissakin pelanneet Tshekkoslovakia ja Unkari jäivät rautaesiripun taakse. Myös useampi Etelä-Amerikan maa Argentiina etunenässä jättäytyivät pois karsintojen jälkeen. Vaikka osallistujia täydennettiin, muutaman viime hetken vetäytymisen takia lopputurnauksessa oli mukana lopulta vain 13 maata.

Turnaus pelattiin kuitenkin neljässä lohkossa, joiden voittajat etenivät loppusarjaan – tämä on ainoa kerta MM-historiassa, jolloin erillistä finaalia ei ole pelattu. Loppusarjan päätöskierroksen ottelusta Uruguay-Brasilia sellainen kuitenkin muodostui. Ruotsin ja Espanjan yhteismaalein 13-2 murskannut Brasilia oli suursuosikki Espanjan kanssa tasapelin pelannutta ja vaivoin 3-2 Ruotsin kukistanutta Uruguayta vastaan.

Tasapelikin olisi riittänyt Braslialle mestaruuteen. Kun Friaça vei Brasilian toisen puoliajan alussa vielä johtoon, olivat mestaruusjuhlat Maracanalla käytännössä jo alkaneet. Juan Alberto Schiaffinon tasoitus horjutti kotiyleisön uskoa, mutta vain hetkeksi. Sen sijaan Alcides Ghiggian Uruguaylle 79. minuutilla tekemä voittomaali syöksi koko Brasilian maansuruun. 171 772 katsojaa – arvioiden mukaan todellisuudessa pitkälti yli 200 000 – katsojaa koki jalkapallohistorian kenties kovimman tappion. Käsite Maracanazo oli syntynyt.

Aiheet Jalkapallo