”The Royal Dyche” – Valioliigamanageri saamassa itsensä mukaan nimetyn pubin

Valioliigan suurimpia sensaatioita tällä kaudella on ehdottomasti ollut Burnley. Liki vaille mahdollisuuksia kauden alla jätetty ”pikkuseura” on viittä vaille varmistanut paikkansa eurokentille ensi kaudeksi.
Burnleyssa miltei messiaan asemaan noussut manageri Sean Dyche on saamassa kunnianosoituksen, jota tuskin yksikään manageri on aiemmin saanut.
Vain kivenheiton päässä Burnleyn kotiareenalta Turf Moorilta sijaitseva pubi The Princess Royal lupasi jo alkukaudesta ilmaiset juomat Dychelle ja julisti samalla vaihtavansa nimensä mikäli Burnley saavuttaa paikan eurokentillä ensi kaudeksi.
Pubin omistaja Justine Lorrimanin mukaan lupauksesta pidetään kiinni ja asiat etenevät jo vauhdilla.
– En tiedä olenko enemmän innoissani pääsystä Eurooppaan vai pubin uudelleennimeämisestä, Burnleyn kausikortin omistava Lorriman kertoi BBC Sportille.
Pubin uudeksi nimeksi on tulossa The Royal Dyche ja Lorrimanin mukaan kyse on enää ainoastaan siitä, että manageri itse antaa hyväksyntänsä asialle.
Burnley pelasi eurocupeja edellisen kerran yli puoli vuosisataa sitten kaudella 1966-67.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Aleksander Barkov NHL-yön suomalaistehopelaaja – Roope Hintzin hurja vire jatkuu
- Teuvo Teräväinen hurjassa liidossa
- Roope Hintzin hirmuvire jatkuu – koko sarjan kuumin pelaaja
- Teuvo Teräväinen vahvassa liidossa
- Sebastian Aho teki NHL-historiaa – Roope Hintz ilmiliekeissä
- Eeli Tolvanen maalivireessä – Sebastian Aho ja Mikko Rantanen löysivät toisensa
- Roope Hintz hurjasteli neljä tehopistettä
- Suomen MM-hiihtotähdestä kurja paljastus Ylellä
- Artturi Lehkonen maalinteossa – Kevin Lankinen loisti
- Patrik Laine hurjana – suomalaispakit iskussa