Teemu Selännettä eivät valmennushommat kiinnosta: ”Paloa ole vielä tullut”
Jääkiekkolegenda Teemu Selänne ei tunne vieläkään kaipuuta lajin parissa työskentelyyn. Keväällä 2014 uransa lopettanut Stanley Cup -voittaja kertoi asiasta NHL:n haastattelussa.
– Kuulen tuosta paljon. Nykyisin Ducksia valmentava Dallas Eakins (entinen joukkuetoveri Jetsistä) asuu kotini lähellä, ja näen häntä usein. Hän haluaisi minut mukaan. Olen odottanut sitä, että tuntisin paloa palata lajin pariin, sillä en halua tehdä sitä puoliteholla. Kyse on isosta sitoutumisesta. Tähän saakka olen ollut melko itsekäs ajankäyttöni suhteen. Ajattelin, että riittäisi aivan hyvin, jos pitäisin jääkiekosta parin vuoden tauon golfia ja tennistä pelaten, ja miettisin asiaa sitten uudelleen. Mutta ei sitä paloa ole vielä tullut, hän sanoo.
Selänne kertoo, että häntä on yritetty saada hommiin hyvinkin vapain käsin, mutta moinen ei Selännettä innosta.
– Niin kauan kuin asiat ovat tällä mallilla, en usko tekeväni paljonkaan lajin parissa. Minulle on kyllä sanottu usein, että saisin päättää työmääräni itse sekä tulla ja mennä miten tahtoisin. Luulen, että Eakins haluaisi houkutella minut mukaan, mutta mielestäni hommat pitää tehdä täysillä tai sitten ei ollenkaan. Tiedän, että nauttisin siitä ja se olisi hauskaa, mutta olen nauttinut myös urani jälkeisestä ajasta. En oikein tiedä, voisinko tehdä kompromissia. Perheeni on iloinen siitä, että olen kotona, ja heidän kanssaan riittää kaikenlaista tekemistä. Valmentamisessa on kyse valtavasta sitoutumisesta, ja valmentajat viettävät nykyään aikaa hallilla enemmän kuin koskaan ennen. En ole valmis siihen, hän tuumaa.
Selänteen paidanjäädytysottelu on nähtävissä tiistaina Viasatilla.
Lähde: NHL.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Dallasin suomalaiset loistivat – Miro Heikkisestä ikäviä uutisia
- Kevin Lankinen torjui Vancouverin voittoon
- Artturi Lehkonen Coloradon sankarina
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari