Tappara ja Jukurit upeasti jatkoon CHL:ssä
Tappara ja Jukurit jatkavat Champions Hockey Leaguessa kahdeksan parhaan joukkoon. Tappara voitti HC Davosin yhteismaalein 3-2 ja Jukurit Fribourg-Gottéronin niin ikään 3-2.
Tappara oli voittanut Sveitsissä pelatun ensimmäisen osaottelun niukasti 1-0 ja ottelupari tasoittui toisessa erässä, kun Enzo Corvi vei Davosin johtoon. Viimeiseen erään lähdettiinkin yhteistuloksessa tasatilanteessa.
Tappara näytti ratkaisevan ottelun 24 sekunnissa tekemällä kaksi maalia. Ensin Valtteri Kemiläinen laukoi Tapparan johtoon ajassa 44.25. Maalitilannetta helpotti Davosin maalivahti Sandro Aeschlimannin luistimen terän rikkoutuminen tilanteessa. Heti perään Oskari Luoto pääsi viemään kotijoukkueen johtoon.
Corvi toi vielä jännitystä loppuhetkille, kun hän karkasi alivoimalla läpiajoon ja ujutti kiekon ohi Christian Heljangon. Davos haki vielä tiukasti yhteistulosta tasoittavaa osumaa, mutta Tappara kesti erinomaisesti torjuneen Heljangon johdolla.
– Jatkopaikkaa haimme ja sen saimme. Hieno suoritus joukkueelta, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola kiitteli CHL:n tiedotteessa.
Tapparan lähtökohdat otteluun olivat haastavat, sillä flunssa oli pudottanut rivistä sen verran miehiä, ettei Tappara saanut edes täyttä neljää ketjua otteluun.
– Oli haastava päivä, kun flunssa tiputteli miehiä yksi kerrallaan. Taisi olla kuudes tai seitsemäs kokoonpanoversio millä lähdimme peliin.
Ensimmäisessä ottelussa maalinsa puhtaana pitänyt Heljanko torjui ottelussa 36 laukausta ja etenkin lopussa otti isoja koppeja.
– Luoto teki hienon maalin ja Heljanko oli muurina. Kokonaisuudessaan yhtenäinen joukkuepeli ja osoitimme joukkueena sitkeyttä.
Puolivälierässä Tapparalle tulee vastaan tuttu vastustaja, kun vastaan asettuu viime kauden finaalivastus Rögle. Viime kaudella Rögle pääsi nostelemaan pokaalia voitettuaan yksiosaisen finaalin 2-1. Nyt Tappara pääsee hakemaan revanssia.
– Ei ole vielä mietitty seuraavaa peliä, mutta luulen että kun menemme Ruotsiin pelaamaan ratkaisevaa toista osaottelua, niin muistoja voi nousta mieleen. Kemiläinen oli sitä viime kaudella voittamassa, niin josko se tällä kertaa kääntyisi meille, Tapola heitti.
Jukurit jatkoajalla voittoon
Jukurien ja Fribourg-Gottéronin ensimmäinen osaottelu pelattiin Mikkelissä ja ottelu päättyi 1-1. Varsinaisen peliajan jälkeen samat numerot nähtiin myös Sveitsissä.
Patrik Puistola vei Jukurit johtoon, kun peliä oli pelattu 23.42, mutta Nathan Marchon toi kotijoukkueen tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin.
Ratkaisua jouduttiin hakemaan jatkoajalta. Ensimmäinen kaksiminuuttinen oli juuri täyttymässä, kun Puistola ja Jarkko Immonen karkasivat kaksi vastaan yksi -tilanteessa ja Immonen viimeisteli Puistolan esityöstä. Näin Jukurit meni kahdeksan parhaan joukkoon yhteismaalein 3-2.
– Pysyimme hyvin pelisuunnitelmassa ja peli oli juuri sellainen kuin ajattelimme. Puolustimme hyvin ja maalivahtipeli oli erittäin hyvää. Puolustusilmeemme oli erinomainen ja sen avulla pysyimme kiinni pelissä, Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen aloitti ottelun perkaamisen.
– Kun viimeiseen erään mentiin tasatilanteessa, niin siinä miljoonamiehillä alkoi vähän puristaa. Me lähdimme altavastaajina ja kortit olivat omissa käsissä. Se meni lopulta niin kuin usein tällaisissa peleissä, että pääsimme sitten iskemään vastaan. Erittäin iso maali Immosen Jarkolta, joka oli hänen kauden ensimmäinen, Jokinen jatkoi.
Puolivälierissä Jukurit kohtaa jo alkulohkovaiheesta tutun Luleå Hockeyn. Alkulohkossa Luleå voitto molemmat kohtaamiset ja Jukurit pääsee lähtemään makselemaan kalavelkoja.
– Hävisimme heille kahdesti alkulohkossa. Ensimmäisessä kohtaamisessamme pelin tempo, kamppailu- ja luisteluvaade tuli meitä silmille. Toisessa pelissä Luulajassa olisimme mielestäni voineet voittaa, mutta meille tuli silloin toisessa erässä jäähysuma. Lähdetään haastamaan heitä ja tahtotila seuraavalle kierrokselle on kova.
CHL:n puolivälierien ensimmäinen osaottelu pelataan 6.-7.12. Toinen osaottelu on edessä 13.12.
Lähde: CHL:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja