Tapaus Petter Northug: ”Urheilija pysyköön lestissään”
Norjan hiihdossa saatiin aikaan melkoinen skandaali, kun Norjan hiihtoliitto päätti sulkea supertähdeltään Petter Northugilta mahdollisuuden osallistua hiihdon maailmancupiin tällä kaudella.
Mistä tässä koko jupakassa on kyse, sivustomme asiantuntija Lauri Hollo?
– Northugilla ja Norjan liitolla on eri sponsori, eikä se sopinut tällä kertaa liiton pirtaan. Vielä pari vuotta sitten osapuolet pääsivät sopimukseen asiasta, mutta nyt tilanne on muuttunut.
Mutta eihän tuossa ole Norjan liiton kannalta mitään järkeä.
– On se iso menetys, jos maan suurin urheilutähti ei ole mukana maailmancupissa. Tässä haetaan rajoja näihin liiton ja urheilijoiden välisiin sponsoriasioihin ja nyt Norjan liitto päätti näin. Ei tämä ole ensi kerta hiihtourheilussa, ihan samalla tavalla Iivo Niskanen kävi omaa sponsorikamppailuaan mediassa viime vuonna ja suomalaisessa mäkihypyssä oli ihan samanlainen ongelma pari vuotta sitten.
Mitä tämä tarkoittaa Northugin uran kannalta?
– Ei juuri mitään. Hän kiertäneen oman sponsorinsa tiimissä pitkän matkan cupia ja napsii sieltä palkintorahoja siinä missä maailmancupissakin. Norjan liitolle päätös oli ehkä siksi helppo, että tänä vuonna ei ole hiihdossa arvokisoja. On täysin selvää, että Northug on jälleen rivissä lahden MM-kisavuonna 2017, oli sponsoritilanne silloin mikä hyvänsä. Ei Norjan liitolla ole varaa, eikä varmasti haluakaan hyllyttää miestä arvokisoista. Siinä mielessä urheilija on näissä tilanteissa pienoisessa etulyöntiasemassa, varsinkin kun kyse on miehestä, jonka palkintokaapissa on 20 arvokisamitalia.
Miksi liitot eivät sitten hyväksy urheilijan henkilökohtaisia sponsoreita, eikä se ole myös maan etu, että urheilijan sponsoriasiat ovat kunnossa?
– Onhan se, mutta toisaalta ymmärrän senkin, että jos liitolla on eri ruokakauppaketjun kanssa iso diili ja Northug mainostaa omaansa liiton virallisena edustajana, ristiriita syntyy. Urheilijathan voivat esiintyä omien sponsoriensa vaatteissa kaikkialla muualla paitsi silloin, kun ovat maajoukkuetehtävissä. Toisaalta taas juuri maajoukkuetehtävissä medianäkyvyys on suurin. Puolensa ja puolensa tässäkin.
Pitäisikö sääntöjä mielestäsi muuttaa urheilijaystävällisemmäksi?
– Ei, urheilija pysyköön lestissään. Kun edustetaan omaa maata, pelataan niillä pelisäännöillä ja pulinat pois. Jokainen urheilija tietää, missä nämä rajat kulkevat. En sitten tiedä, yllyttävätkö sponsorit näitä urheilijoita mainostamaan itseään sääntöjen vastaisesti vai onko kyse vain urheilijoiden omista sooloiluista. Jos näin on, se on kiistatta aika huolestuttava piirre nykysponsoroinnissa.
Iivo Niskanenhan pelleili viime kaudella moneenkin kertaan Red Bullin tölkkien kanssa, vaikka hiihtoliitolla oli diili eri energiajuomayhtiön kanssa, mitenkäs tuo saaga päättyikään?
– Asia painettiin villaisella, kun Niskanen hieman nöyrtyi vakavahenkisten keskustelujen jälkeen. Mielenkiintoista silti nähdä, jatkuuko sama meno tällä kaudella. Uskoisin, että näissä asioissa haetaan nyt ennakkotapauksia ja urheilijasopimukseen tullee jatkossa isompia sanktioita tällaisesta toiminnasta. Muutenhan koko kenttä muuttuisi täysin villiksi ja joka toinen urheilija mainostaisi arvokisoissa jotakin ”Veijon Sahaa”. Kyllä säännöistä on pidettävä kiinni.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja