Susijengin pelaaja kertoo loppuvuoden dramaattisista tapahtumistaan – ”Jouluna sain seuralta kirjeen..”
Suomen miesten koripallomaajoukkueella on edessään kohtalon hetket tällä viikolla, kun MM-karsinnat saadaan päätökseen. Susijengin väkkärämäinen takamies Jamar Wilson on valmis jättämään kaikkensa kentälle.
Wilson pääsee lähtemään tulevaan maajoukkueikkunaan rauhallisemmissa tunnelmissa kuin marraskuussa. Tuolloin seurajoukkueessa Lietkabelisissä myllersi ja Wilson joutui taistelemaan päästäkseen maajoukkueen mukaan. Jouluna odotti ikävä yllätys, kun seura ilmoitti takamiehelle, ettei hänen palveluksiaan enää kaivata. Pari päivää myöhemmin kelkka kuitenkin kääntyi ja Wilson palasi takaisin Lietkabelisin pelaavaan kokoonpanoon ja otti jälleen ykköspelintekijän viitan harteilleen.
Wilson myöntää, että loppuvuoden tapahtumat olivat varsin dramaattisia.
– Meille tuli uusi urheilutoimenjohtaja ja hän vaihtoi pelaajia ja valmentajan. Hän halusi minut maajoukkuetauon ajaksi seurajoukkueen kanssa, sillä olen joukkueen takamies ja se on tärkeä pelipaikka. Olin kuitenkin sitoutunut maajoukkueeseen ja se oli myös kirjoitettu sopimukseeni, että liityn maajoukkueen mukaan. Kun uskon johonkin, niin seison sen takana ja olin päättänyt tulla. Jouluna sain seuralta kirjeen, etten ole enää osana joukkuetta. Sen jälkeen urheilutoimenjohtaja sai kuitenkin lähteä ja pääsin takaisin joukkueeseen. Sen jälkeen asiat ovat kääntyneet parempaan suuntaan ja olen tyytyväinen, että sain jatkaa. En ole kertaakaan 12-vuotisen ammattilaisurani aikana vaihtanut seuraa kesken kauden ja halusin pitää siitä kiinni. Olen siitä tilastosta aika ylpeä, Wilson valottaa loppuvuoden episodia.
Myrsky on tyyntynyt joukkueen ympärillä viime aikoina ja joukkueen peli on kulkenut mukavasti. Vaikka joukkueen taival Mestarien liigassa katkesi lohkovaiheeseen, oli Wilson suhteellisen tyytyväinen joukkueen edesottamuksiin. Liettuan liigassa Lietkabelis on ”kolmen suuren” takana neljäntenä ja viikonloppuna Liettuan cupin Final Four -turnauksessa Lietkabelis nappasi pronssimitalit.
– Olemme pelanneet paremmin viime aikoina. Mielestäni Mestarien liigassa teimme voitavamme ja pelasimme ihan hyvin. Meillä oli varmasti kovin lohko, jossa oli kaksi koko kilpailun ennakkosuosikkia. Tällä hetkellä olemme tulleet yhteen joukkueena ja pelaamme toisillemme. Pelaajat luottavat toisiinsa ja joukkueessa on rento tunnelma. Olemme hyvässä tilanteessa tällä hetkellä ja toivottavasti pystymme jatkamaan tästä eteenpäin.
Vuonna 2017 Lietkabelis voitti hopeaa ja viime kaudella se sijoittui neljänneksi. Wilsonin silmissä siintää mitali kauden päätteeksi.
– Tavoite on voittaa tällä kaudella mitali, mutta siitä tulee tietenkin hyvin vaikeaa. Zalgiris on kova Euroliigajoukkue ja Rytas sekä Neptunas ovat kovia jengejä, jotka ovat pelanneet hyvin eurokentillä. Meidän täytyy vain jatkaa työntekoa ja uskottava siihen, että Daavid voittaa jossain vaiheessa Goljatin. Sarja on tosi kova, mutta voimme voittaa minkä tahansa joukkueen.
Liettuan cup-viikonlopun jälkeen Wilson liittyi mukaan Susijengin miehistöön valmistautumaan tuleviin MM-karsintaotteluihin. Otteluihin lähdettäessä lähtökohdat ovat selvät, sillä Susijengi tarvitsee kaksi voittoa varmistaakseen paikkansa MM-kilpailuihin.
– Meillä on selkä seinää vasten ja meidän on mentävä kentälle raapimaan ja taistelemaan itsellemme voitot. Mitään muita vaihtoehtoja ei ole. Jokaiseen tilanteeseen on mentävä antamaan kaikkensa ja jättämään kaikki kentälle. Lepsuiluun ei kerta kaikkiaan ole varaa. Jokaisen on pystyttävä saamaan itsestään paras irti. Henkilökohtaisesti nämä tulevat ottelut ovat varmasti urani tärkeimmät maaottelut.
Susijengi kohtaa Ranskan torstaina Espoossa. Susijengi on pystynyt pistämään Ranskan tiukoille aiemmissa kohtaamisissa ja myös kaatamaan tähtisikermän pariin otteeseen. Wilson ei haikaile historiaa, vaan katsoo tiukasti eteenpäin.
– Tietenkin se tuo luottamusta, mutta emme voi tuudittautua siihen. Altavastaajan asema on aina sopinut meille ja sitä olemme edelleen. Meidän on vain mentävä kentälle ja tehtävä hommamme.
Lähde: Koripalloliiton sivut.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa