Susijengin kulttipelaajalle sopimus Euroopan huippuliigaan
Susijengin sähikäinen Jamar ”Jammu” Wilson, 33, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Ranskan Pro A -liigaa sekä FIBA Mestarien Liigaa pelaavaan Nanterreen Erik Murphyn joukkuetoveriksi. Kahdet EM-kisat Susijengin paidassa pelannut 185-senttinen Albanyn yliopiston kasvatti aloitti kautensa oikeanlaista sopimusta odotellessa, eikä epäröinyt lähteä sopivan tilaisuuden osuessa kohdalle.
Pelikauden 2017-18 käynnistymisestä on monin paikoin kulunut jo runsas kuukausi, ja Nanterre on ehtinyt pelata Ranskan liigaa kahdeksan ottelun ja viiden voiton verran. Mestarien liigan D-alkulohkossa Nanterre on pelannut neljä ottelua ja johtaa lohkoaan kolmella voitolla yhdessä turkkilaisen Besiktasin kanssa.
– Mitä enemmän kokemusta minulle on karttunut, sen tarkemmin olen vuosittain katsonut korttini joukkuetta valittaessa. Sain aiemmin syksyllä tarjouksia mm. Italiasta ja Liettuasta, mutta ne eivät tuntuneet oikeilta, Wilson taustoittaa.
– Nanterren sopimustarjouksessa oli kaikki kohdallaan. Saan tilaisuuden pelata samassa joukkueessa Erikin (Murphy) kanssa ja tunnen (päävalmentaja) Pascal Donnadieu’n entuudestaan. Donnadieu vaatii paljon pelaajiltaan puolustuksessa, tahtoo joukkueensa pelaavan korkealla tempolla hyökkäyksessä ja antaa takapelaajilleen paljon vapauksia.
Wilson liittyy Nanterren kokoonpanoon keskiviikkona. Wilsonin rooli joukkueessa on toimia Saksan maajoukkueessakin vuosikaudet pelanneen pelinrakentaja Heiko Schaffartzikin kakkosmiehenä.
– Sain tilaisuuden viettää useamman viikon kallisarvoista aikaa perheeni kanssa ja olen taas täynnä energiaa. Olen kiitollinen tilaisuudesta ja teen kaikkeni, että joukkue menestyisi.
Lähde: Basket.fi
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa