Superpesiskausi alkaa 2. heinäkuuta – kaikki 14 joukkuetta mukana

Kaikki 14 joukkuetta ovat mukana, kun miesten superpesiskausi käynnistyy 2. heinäkuuta. Panoksena on 97. Suomen mestaruus miesten pääsarjapesäpallon historiassa. Ainoastaan sotavuosina 1941 ja 1944 sarja on jäänyt pelaamatta.
Koronaviruspandemia toi superpesiskauden 2020 ylle pelkästään tummia pilviä, jotka ovat nyt häviämässä. Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Petri Pitkäranta ei peittele tyytyväisyyttään liiton ja seurojen yhteisestä päätöksestä.
– Olen todella innoissani, kun olemme haastavan kevään jälkeen päässeet tähän pisteeseen. Seurojen kanssa on käyty tiivistä yhteydenpitoa, ja kaikki ovat ilmoittaneet lähtevänsä mukaan sarjaan. Päätökset eivät varmasti ole olleet kenellekään helppoja epävarmassa ajassa, jossa talous aiheuttaa huolta, Pitkäranta sanoo Superpesiksen verkkosivuilla.
Pesäpalloliitto käy yhdessä seurojen kanssa läpi tarkemmat ohjeistukset ottelutapahtumien järjestämiseen, joukkuetoimintaan ja itse peliin liittyen. Urheiluyksikön johtaja Mikko Huotari korostaa avoimuuden ja vuorovaikutuksen merkitystä kaikkiin suuntiin.
– Olemme käyneet niin seurojen kuin läheisimpien sidosryhmiemme kanssa aktiivista vuoropuhelua koko kevään ajan, ja jatkossa sen merkitys vain kasvaa. Meidän on yhdessä pidettävä huolta siitä, että kausi ja ottelutapahtumat viedään läpi vastuullisesti ja että viestimme toinen toisillemme avoimesti.
Voita loma Rodoksella – arvo 1000€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ arvoisen loman Rodoksella!
- ”Suomalaisjoukkue” järjesti jättipaukun Konferenssiliigassa
- NHL:n runkosarja saatiin päätökseen
- Patrik Laineen Montreal raivasi tiensä pudotuspeleihin
- Samuel Helenius tuplasi kauden maalimääränsä
- Liverpoolin mestaruus sinettiä vaille selvä
- Oscar Piastri Bahrainin valtias
- Arsenal kompuroi – Manchester City esitti komean nousun
- Oscar Piastri paalupaikalle Bahrainissa
- McLarenit nopeimpia Bahrainin harjoituksissa
- Suomalaisvetoiselle Djurgårdenille tappio Konferenssiliigassa