Superlupaus Patrik Raitanen: ”Huuhkajat on unelmani”
Fortuna Sittardissa Hollannissa pelaava Patrik Raitanen harmittelee maajoukkuejalkapallon keskeytymistä. Suomi raivasi tiensä U19-vuotiaiden jatkokarsintaan, eikä seuraavan turnauksen ajankohdasta ole vielä tayttä selvyyttä.
– Jostain kuulin, että syyskuussa päästäisiin mahdollisesti pelaamaan, Raitanen sanoo Suplan Huucast-podcastissa.
Raitasen mukaan hän oli juuri toipunut pienestä loukkaantumisesta, kun tieto maajoukkuepelien siirtymisestä tuli.
– Olin just saanut itseni kuntoon, ja odotin myös maajoukkuepelejä innolla, silloin vähän harmitti.
Topparin mukaan Suomella on kaikki mahdollisuudet selvittää myös seuraava karsintavaihe kunnialla.
– Joukkueessa on tosi hyviä yksilöitä, pitää vain löytää se, kuinka pelata yhteen. Meillä on hyvä mahdollisuus, kun annetaan kaikki joukkueelle ja Suomen logolle. Maailmanluokan pelaajia on vastassa, joten homma tulee olemaan pienestä kiinni. Maajoukkue on todella hieno asia ja minulle joka kerta suuri kunnia.
Päätavoite maajoukkuejalkapallossa on kuitenkin kirkkaana Raitasen mielessä.
– Unelmani on aina ollut pelata Huuhkajissa, jos pääsisi edes rinkiin. Toki minulla on vielä U21-joukkue edessä. Pyrin kuitenkin olemaan miettimättä liikaa, ne ovat vielä unelmia. Nyt pyrin vain tekemään asioita mahdollisimman hyvin. Haluan kehittyä ja päästä eteenpäin jalkapallomaailmassa. Toki mahdollinen Huuhkajapaikka toimii motivaattorina.
Raitanen ei maalaile itselleen pilvilinnoja, mutta uskoo pystyvänsä kilpailemaan paikasta A-maajoukkueessa jonain päivänä.
– Jos pelaan hyvän kauden, niin katsotaan sitten niitä Huuhkaja-asioita. Pääasia on nyt kuitenkin päästä pelaamaan. Minun pitää löytää tasaisuus, se tulee varmasti myöhemmin, mutta mitä aikaisemmin, sitä pidemmälle pääsee urallaan. Tärkeää, ettei sellaisia 5/10-päiviä tulisi, aina pitäisi saada vähintään se 7/10. Se on minimaalisin taso, johon olen tyytyväinen, toppari miettii.
– Vielä on pitkä matka edessä, sillä täytän vasta 19-vuotta. Nyt vain yritän nauttia kaikesta, mitä elämä tuo eteen. Toivotaan, että asiat tästä lutviutuvat ja saadaan maajoukkuetoimintakin rullaamaan, Patrik Raitanen summaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja