Suomalaistorjuja odottaa maltilla mahdollisuuttaan NHL:ssä: ”Seura arvostaa sitä”
Ville Husso edustaa NHL-seura St. Louis Bluesin organisaatiota, mutta on pelannut neljä kautta AHL-liigassa.
Husso, 25, on toistaiseksi saanut torjua vain AHL:n peleissä. Ajoittain suomalaistorjuja on saanut komennuksia Bluesin riveihin, mutta debyytti NHL:ssä on vielä tekemättä. Hussolla olisi ottajia varmasti eurooppalaisissa huippuseuroissa, mutta mies on pysynyt uskollisena Bluesille ja odottaa tilaisuuttaan NHL:ssä.
– Seurat katsoo varmasti miten kärsivällinen on. Miten kauan pystyy ottamaan ei niin mieluisaa sarjaa, pystyy pelaamaan AHL:ssä 3-4 vuotta ja nousta NHL:ään. Sitäkin arvostetaan paljon täällä. Saa luottamuksen kehitettyä seuran kanssa. Se auttaa jatkossa, että jos saisikin sen ison sopparin, varmasti seura muistaa, että oli lojaali meitä kohtaan, seura arvostaa varmasti sitä. Kova maailma, pitää pitää pää kylmänä, tehdä hommia kovasti ja samalla kehittyä joka päivä, Husso toteaa IFK:n Karanteenipäiväkirjassa.
Husso on tehnyt töitä ja uskoo, että se palkintokin lopulta tulee.
– Itselle hyvät neljä vuotta olleet ja opettanut paljon. Oppinut miten täällä asiat toimii ja normieläminen. Itse uskon, että saan sen ekan pelin ja se pitää sitten vain käyttää hyödyksi.
Husson mahdollisuus NHL:ssä näyttää yhtä todennäköisemmälle, sillä hän solmi juuri kaksivuotisen yksisuuntaisen sopimuksen seuran kanssa.
– Helpottaa varmasti jotain päätöksiä seuran puolelta. Kausi kun jatkuu, niin pitää tehdä asiat niin hyvin kuin pystyy ja kausi kun alkaa olla edellä kahta muuta veskaria, Husso toteaa.
Lähde: IFK:n Karanteenipäiväkirjat
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari
- Artturi Lehkonen ja Kaapo Kakko hurjina NHL-kierroksella
- Ukko-Pekka Luukkosella vaikea iltapuhde
- Matias Maccelli ja Kaapo Kakko pisteputkessa