Suomalaistopparin peliaika tiukassa Venäjällä – ”Ei toivoton tilanne”
Juhani Ojala ei ole saanut tällä kaudella vielä peliaikaa venäläisseuransa Terek Groznyn riveissä.
Terek Grozny on aloittanut kautensa hyvin. Kuuden pelin jälkeen sillä on kasassa 13 pistettä ja sarjasijoitus on tällä hetkellä neljäs.
– Joukkueen peli on sujunut tosi hyvin. Totta kai itseäni harmittaa, että omat minuutit ovat vielä nollassa, 25-vuotias Ojala kertoo.
– Meillä ovat toppareina pelanneet Venäjän ja Puolan maajoukkuepelaajat. Rosteri on siis aika kova. Ihan ymmärrettävää, että valmentaja ei ole tehnyt muutoksia, kun puolustus on toiminut. Tilanne on vaikea, mutta kyllä se oma sauma vielä tilaa, suomalaistoppari lisää.
Viime kaudella Ojala pelasi Venäjän pääsarjapelejä yhteensä 20, joista 19 avauskokoonpanossa.
– Ei tilanne toivoton ole. Olen siinä seuraavana järjestyksessä, jos muutoksia tulee, ”Jude” toteaa,
Terek Groznyn alkukauteen Ojala on tyytyväinen.
– Viime kausi oli ihan katastrofi , mutta nyt meidän tavoitteena on päästä eurokentille ensi kaudeksi. Se on ihan realistinen tavoite. Alkukauteen voi olla tyytyväinen, kun olemme ihan kärjen tuntumassa.
Ojala siirtyi sveitsiläisen Young Boysin riveistä Venäjälle talvella 2013.
– Olen viihtynyt hyvin. Vähän elämä on täällä erilaista, mutta hyvin olen tottunut siihen näiden 1,5 vuoden aikana. Aika rauhallinen paikka tämä on, Ojala kuvailee elämäänsä Groznyssä, Tšetšenian tasavallan pääkaupungissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja