Seurajoukkue kutsui kaksi Huuhkaja-pelaajaa takaisin – ”Nämä eivät ole kansainvälisiä pelipäiviä”
Huuhkajat kohtaa Norjan sunnuntaina Oslossa. Maalivahti Jesse Joronen ja hyökkääjä Joel Pohjanpalo eivät ole Huuhkajien käytettävissä ottelussa.
Torstain 1-1-tasapeliin päättyneessä Pohjois-Makedonia-ottelussa täydet minuutit urakoineet Joronen ja Pohjanpalo palaavat Venezia FC:n vahvuuteen.
– Nämä eivät ole meille kansainvälisiä pelipäiviä, joten seurojen ei tarvinnut päästää pelaajia mukaamme. Seura vaatii nyt, että Jesse ja ”Jolle” palaavat joukkueen vahvuuteen, päävalmentaja Markku Kanerva kertoi Pohjois-Makedonia-ottelun jälkeen Palloliiton verkkosivujen mukaan.
Suomen joukkuetta ei toistaiseksi täydennetä.
– Onneksi tänään ei tullut vakavia loukkaantumisia. Uskon, että pärjäämme nykyisellä ryhmällä. Täytyy tietenkin katsoa tarvitseeko joku hälyttää mukaan. Meillä on nyt kaksi maalivahtia (Lukas Hradecky ja Carljohan Eriksson), täytyy toivoa, että kummallekaan ei tule loukkaantumisia tulevissa harjoituksissa. Meillä on toki varasuunnitelma siitä, ketä sieltä maalivahtiosastolta mahdollisesti täydennetään, Kanerva sanoi.
Huuhkajat haastaa sunnuntaina Norjan Oslossa Ullevaal Stadionilla. Suomen aikaa kello 15.00 käynnistyvä ottelu on katsottavissa Elisa Viihde Viaplay -palvelussa ja V Sport -kanavilla.
Lähde: Palloliiton verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja