Sarjapaikastaan taisteleva FC Lahti paranteli asemiaan – ”Maali oli treeneissä harjoiteltu kuvio”
FC Honka teki ennen maanantain Lahden vierailua edellisessä ottelussaan neljän maalia. Moni uskoi, että joukkueen teho-ongelmat oli selätetty ja nyt alkaisi verkko heilua.
Toisin kävi. Lahdessa nähtiin maanantaina kovin tyypillinen tämän kauden Honka. Joukkue piti palloa, teki näyttäviä syöttökuvioita, mutta keinot loppuivat vastustajan boksin edessä. Taululle jäi Hongan osalta nolla, mutta Lahden ei. Joukkueen uhrautuva puolustaminen ja vahva asenne pitivät Hongan nollilla ja kärsivällisesti pelannut Lahti satsasi vastaiskuihin ja erikoistilanteisiin. Näistä yksi toikin tuloksen: jäähyväisotteluaan Lahden kotiyleisön edessä pelannut Altin Zeqiri antoi mainion pallon etutolpalle, jonka Matheus Alves liippasi pallon sisään.
– Taistelimme kuitenkin täydet 90 minuuttia ja lopulta ansaitsimme voiton. Maali oli treeneissä harjoiteltu kuvio ja onneksi se tuotti tulosta, Zeqiri kertoi FC Lahden verkkosivuilla.
Voitto nosti FC Lahden peräti kolme pykälää ylöspäin sarjataulukossa. Honka sen sijaan putosi mestaruussarjaviivan alapuolelle.
Lähde: FC Lahden verkkosivut
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja