Sami Hyypiä kertaa podcastissa ensimmäistä valmennuspestiään Leverkusenissa: “Antoivat loppupäivän aikaa miettiä”
Sami Hyypiä muisteli Suplan Bundes-Luke -podcastissa aikojaan Saksassa ja taustoitti siirtymistään valmentajaksi heti peliuran loppumisen jälkeen.
Hyypiä lopetti pelaajauransa keväällä 2011 Leverkusenissa ja oli vuoden sisällä jo samaisen joukkueen peräsimessä. Hän toimi Leverkusenin valmentajana vajaan kahden kauden ajan vuosina 2012-2014. Hyypiä kertoi, kuinka nopea tie valmentajaksi rakentui.
– Leverkusen halusi silloin pitää minut organisaatiossa. He tulivat viimeisen pelivuoteni jälkeen suunnitelman kanssa, jossa sanoivat, että maksaisivat kuukausipalkkaa, ja olisin tavallaan seuran palkkalistoilla, vaikka en tee mitään. Sanoin, että mikäs siinä, voidaan tehdä näin.
Hyypiän lopettamista seurannut kausi 2011-12 sujui Leverkusenin osalta nihkeästi.
– Se kausi ei ollut sellainen, mitä kaikki odotti. Olin siinä sitten viisi viikkoa kiinteästi mukana vähän harjoittelemassa valmentamista. Olin kaikissa treeneissä mukana ja peleissä katsomossa, ja puoliajalla menin kertomaan päävalmentaja Robin Duttille mitä näin.
Duttin työpaikka oli pelissä, kun Leverkusen kohtasi Bundesliigassa Freiburgin.
– Peli oli lauantaina ja muistaakseni edeltävänä torstaina päällikkö kutsui minut toimistoon. Hän sanoi uskovansa, että Freiburg kyllä voitetaan, mutta kysyi, olisinko valmis ottamaan ohjat loppukaudeksi, jos ei voiteta. He antoivat minulle loppupäivän aikaa miettiä.
Leverkusenin hävisi 0-2, ja Dutt sai kenkää. Pesti oli auennut Hyypiälle.
– Sunnuntaina oli jo lehdistötilaisuus, missä olin minä ja junnuista tuli Sascha Lewandowski. He olivat sanoneet, ettei minun tarvinnut sitä yksin tehdä, Saschalla oli jo vuosien valmennuskokemus. Saschan mukana olo auttoi minua tosi paljon. Ajattelin, että mitä voin hävitä viimeisessä kuudessa pelissä.
– Voitettiin peleistä neljä ja pelattiin kaksi tasuria. Saatiin sillä Eurooppa-liigan paikka seuraavaksi kaudeksi. He alkoivat miettiä kauden jälkeen, että voisiko tämä meidän tuplarooli toimia pidempään. Silloin he antoivat ruhtinaalliset kaksi päivää aikaa päättää.
Hyypiä oli Leverkusenin peräsimessä vajaat kaksi vuotta ennen kuin sai potkut. Siirtymä pelaajasta ison seuran valmentajaksi oli nopea, mutta Hyypiä ei sitä liiemmin epäröinyt
– Monet ovat sanoneet sen jälkeen, että aika pahaan paikkaan itsesi laitoit, ja että oli virhe. En itse näe sitä virheenä. Katsoin, että se oli minulle vaan mahdollisuus. Tykkään haasteista, ja se oli minulle haaste. Olen vieläkin tyytyväinen, että tein sen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja