Sakari Mattila hyvässä iskussa – ”Kolme pistettä pitää saada”
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Sakari Mattila lähtee hyvässä vireessä sunnuntain vieraspeliin Färsaaria vastaan.
Mattila laukoi viime viikonlopun kierroksella Aalesundin molemmat maalit rangaistuspotkuista 2-0-voitossa Strømsgodsetista.
– En muista milloin olisin viimeksi kaksi maalia tehnyt samassa pelissä. Saimme todella tärkeä voiton ja karistettua putoamisviivaa kauemmaksi. Toivotaan, että tämä voitto oli meidän kaudelle sellainen käännöskohta, Mattila sanoo.
Mattila on saanut hyvin vastuuta Aalesundissa, jonka riveihin hän siirtyi täksi kaudeksi. Pelejä on kertynyt 18 ja maaleja neljä.
– Pelaamme 4-4-2-taktiikalla ja olen ollut siinä keskikentällä kontrolloivassa roolissa. Toinen pelaaja on siinä aina hyökkäävämmässä roolissa. Olen tykännyt paljon, sillä rooli on aika pelaava, eikä pelkästään rouhimista, Mattila kertoo.
Mattila nousi viime vuonna A-maajoukkueen mukaan.
– Hienoa, että pääsemme vihdoin aloittamaan karsinnat. Meillä on kaikki pelaajat hyvässä kunnossa. Mixu totesi myös ennen treenejä meille, että kaikki ovat hyvässä kunnossa ja maalejakin on tullut monelle. Eli hyvällä ryhmällä pääsemme pelaamaan, keskikenttäpelaaja toteaa.
Suomi on selkeä ennakkosuosikki sunnuntaina, kun vastassa on vieraskentällä EM-karsintojen avauksessa Färsaaret.
– En ole nähnyt vielä mitään klippejä Färsaarten pelaamisesta. Sen kuitenkin tiedän, että siellä ovat isotkin maat olleet monesti vaikeuksissa. Se on varmasti vaikea paikka pelata, Mattila sanoo.
– Kolme pistettä pitää kuitenkin saada mukaan sunnuntaina, Mattila korostaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja