Ruotsalaislegendan poika hyökkäyksen kohteena – seuralle määrättiin sakot järjestystoimien pettämisestä
Viisi vuotta sitten Ruotsin mestaruutta juhlinut Helsingborgs IF tippui kauden 2016 päätteeksi pääsarjasta. Viimeinen karsintaottelu päättyi katastrofiin, kun joukko mustiin pukeutuneita kannattajia ryntäsi kentälle ja kävi käsiksi joukkueen nuoreen hyökkääjään.
Tapaus aiheutti paljon porua Ruotsissa. Kohteena ollut pelaaja oli 19-vuotias Jordan Larsson, legendaarisen pelaajan Henrik Larssonin poika. Henrik myös valmensi joukkuetta, mutta jätti seuran tapahtumien jälkeen.
Ruotsalaisen jalkapallon kurinpitoelin on nyt jakanut tuomionsa tapahtuneesta. HIF sai 50 000 kruunua (noin 5400 euroa) sakkoja. Muun muassa Expressenin toimittaja Mattias Larsson pitää summaa kohtuullisena. Ilman tuomiota seuraa ei voinut jättää, sillä fanit pääsivät kentälle ja järjestyksen valvojia kohtaan käytettiin väkivaltaa. Turvatoimet siis pettivät pahasti.
Helsingborg on ajautunut viime vuosina suuriin taloudellisiin ongelmiin.
Stadionilta löytyi lopulta 45 soihtua, vaikka jopa Ruotsin liiton omat tarkkailijat olivat tarkastamassa tilannetta. Toimittaja Larsson kuvaileekin ongelmaa ”äärimäisen kompleksiseksi”. Toisaalta hän kuitenkin ymmärtää, että joidenkin mukaan tuomio on tapahtumiin nähden aivan liian pieni.
Katso video tapahtumista alta.
https://youtu.be/R80JYOrQQFI
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja