Ruma loppu yhteistyölle – Schalken keskikenttämies lähtee ovat paukkuen seurasta
Bundesliigan Schalkessa kuohuu jo ennen kauden päättymistä, kun joukkueen tähtipelaajista sekä Max Meyer että Leon Goretzka jättävät seuran kauden päätteeksi.
Seuran puheenjohtaja Clemens Tonnies väitti viikonloppuna suoraan kaksikon olevan lähdössä muihin ympyröihin rahan perässä. 22-vuotias Meyer ei tätä sulattanut, vaan kertoi oman versionsa tapahtuneesta. Meyerin syyttävä sormi osoitti urheilujohtaja Christian Heideliin.
– Raha ei missään vaiheessa ollut minulle tärkeä asia, olisin muuten hyväksynyt toisen tarjouksen [jatkosta], Meyer sanoi Bildille.
– Sen takia on minusta vääristelyä, että Clemens Tonnies sanoo TV:ssä kaikessa olleen kyse rahasta. Minä en yksinkertaisesti halunnut jäädä Schalkeen ja olla Heidelin alaisuudessa, kyse on vain siitä. Viime aikoina on tuntunut kuin minua simputettaisiin.
Meyer painotti, että hän ei halunnut tulla asian kanssa julkisuuteen, mutta oli nyt pakon edessä. Sen lisäksi hän kertoi, että viikonloppuna kokoonpanosta sivuun jääminen loukkaantumisen takia ei pitänyt paikkaansa.
Schalke reagoi Meyerin sanomisiin välittömästi ja ilmoitti julkisesti, että pelaajaa ei nähdä enää ykkösjoukkueen harjoituksissa eikä tämän myötä myöskään loppukauden otteluissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa