Rovaniemen Palloseuran valmistautuminen Veikkausliigakauteen on ollut muiden joukkueiden tavoin hiukan repaleista koronatilanteesta johtuen. Omat haasteensa ovat tuoneet myös olosuhteet.

Napapiirillä talven ja pitkälti keväänkin harjoittelu tapahtuu pitkälti hallioloissa, jotka eivät nykymittapuun mukaan kummoiset ole.

– Meillä on Ounashalli, jossa alusta on huono ja vanha, sen kanssa pitää vaan tulla toimeen. Vihreätä valoa on näytetty uudelle hallihankkeelle, mutta korona varmaan siirtää senkin tulevaisuuteen, RoPS:n päävalmentaja Vesa Tauriainen tuskailee Suplan Veikkausliiga-podcastissaVeikkausliiga-podcastissaVeikkausliiga-podcastissa.

Ounashalli ei täytä olosuhdevaatimuksia myöskään Suomen Cupin otteluiden osalta, joten RoPS pelasi kotiottelunsa alkuvuodesta Oulussa.

– On todella harmi ja taloudellisesti raskasta, kun ei päästä pelaamaan kotikentällä talven otteluita.

Tauriainen kiittelee Rovaniemen kaupunkia kuitenkin siitä, että keskuskentälle joukkue pääsi käytännössä heti kun oli mahdollista.

– Viikolla 10 päästiin ensimmäistä kertaa ulos. Se on poikkeuksellista näillä leveyspiireillä, kiitokset vain tästä kaupungille.