Roope Ahonen: ”Susi Training Center in upea paikka”
Kahden Ruotsin kauden jälkeen paluun kotimaan liigaan tekevä salolaislähtöinen Roope Ahonen, 24, astui jättiaskeleen eteenpäin urallaan viime kesänä Slovenian EM-kisoissa. Ahosen mukaan edellytykset entistä suurempaan kehitykseen ovat olemassa, kun yhtälöön lasketaan tulevat kansainväliset ottelut ja Susijengin sisäinen mittelö pelipaikoista.
Helsingin Pasilassa vietetyn harjoitusviikon jälkeen Susijengi on valmistautunut ensi viikonlopun Saksan leiritykseensä Lohjan Susi Training Centerin hulppeissa puitteissa. Suomen maajoukkueiden uusi kotipesä on saanut jengiläiset varauksetta puolelleen.
– Upea paikka. Kaikki on toiminut täydellisesti ja olosuhteet ovat kaikin puolin otolliset, Ahonen kertoo ajatuksistaan Koripalloliiton tiedotteessa.
- Voi olla vain hyvillä mielin, kun kaikki tarvittava löytyy käytännössä saman katon alta.
Meneillään on Susijengin toinen virallinen yhteisharjoitusviikko. Heinäkuu alkoi perinteiseen tapaan vapaaehtoisilla harjoituksilla, jonne pelaajat saivat kokoontua oman halunsa mukaan. Parhaimmillaan vapaaehtoisia löytyi yli 15.
– Sähinä on ollut todella kovaa alusta asti. Näin hyvin asennoituneessa joukkueessa on ilo tehdä töitä. Aina tuntuu siltä kuin oman perheen luokse tulisi, kun maajoukkuekesä alkaa, Ahonen tuulettaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa