Rasismikortti saa arveluttavia piirteitä – pitääkö kentällä valikoida kenelle voi kiroilla?
Ympäri jalkapalloilevan maailman uutisoitiin viime viikonloppuna Valencian marssista ulos kentältä joukkueen pelaajaan saatua rasistisia solvauksia vastustajan pelaajalta kesken La Ligan ottelun. Tai ainakin näin näytti ulospäin olevan.
Valencian Mouctar Diakhaby menetti täysin malttinsa Cadizin Juan Calalle ja syytti tätä rasistisesta kielenkäytöstä itseään kohtaan. Diakhaby sai tukea joukkuekavereiltaan, mutta Cala ja Cadiz kiistivät väitteet jyrkästi. Myöskään ottelun erotuomaristo ei ollut kuullut mitään rasismiin viittaavaa sanotun – toki erotuomaristo ei kaikkea kuule.
Tuomio oli kuitenkin selvä: Cala on syyllinen ja Diakhaby uhri.
Nyt La Ligan eksperteillä teettämä tutkimus on tuonut tulokseksi sen, että Cala on sanonut Diakhabylle suunnilleen: ”Paska, jätä minut rauhaan” ja vielä pyytänyt sanomistaan sen jälkeen anteeksi.
Espanjan jalkapalloliiton oma tutkimus asiasta on vielä kesken ja lopullinen kurinpitovaltuus on nimenomaan liitolla. Lopullista selvyyttä siihen mitä on sanottu ja mitä ei ja mitä mahdollisesti on ymmärretty väärin tai haluttu ymmärtää väärin tuskin saadaan koskaan.
Vaihtoehtoja lopputulemaksi on useita:
a) Calan todetaan syyllistyneen rasistiseen solvaukseen ja tuloksena on luultavasti 10 ottelun pelikielto.
b) Selkeitä todisteita ei ole, mutta Cala saa ”varmuuden vuoksi” pari ottelua lisäpannaa.
c) Mitään rangaistuksia ei jaeta todisteiden puuttuessa.
Paine on vahvasti siihen suuntaan, että vaihtoehto c tuntuu aika epätodennäköiseltä, vaikka olisikin totta. Rasismi ei kuulu kentille eikä minnekään muuallekaan, mutta väistämättä tulee mieleen, että harkinnassa pitäisi olla jo joillakin tahoilla vahvasti esitetty vaihtoehto:
d) Diakhabylle rangaistus perusteettomasta rasismisyytöksestä.
Oikeudenjako jalkapallokentällä ei voi olla toisenlaista kuin perustavat oikeuskäsitykset, sen on oltava objektiivista. Kellään ei voi olla käytössä subjektiivisen oikeuden tarjoamaa rasismikorttia, jossa pelkkä oma väite riittää tuomioon. Voisiko olla jopa vielä yksi vaihtoehto:
e) Todetaan, että nykyisessä mielipideilmastossa tulkinta vastustajan sanoista on ollut ylireagoiva ja voimakkaan tulkitseva ilman vääristelytarkoitusta.
Pelkkä väite tuomioon riittävänä ei ole rehellistä eikä oikein. Kaikkein vähiten niitä kohtaan, jotka oikeasti joutuvat rasistisen – tai minkään muunkaan – solvaamisen kohteeksi. Hyvä pitää pielessä, että jalkapallokentillä on aina ollut ”mulkkuja” ja on varmasti jatkossakin. Täysin riippumatta ”mulkun” ihonväristä, etnisestä alkuperästä, uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai mistään muustakaan. Kovin kohteliasta tai kaunista se ei varmasti ole, mutta ei myöskään yhtään sen enempää kuin… haukkuminen.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja