HIFK on täysin omaa luokkaansa suomalaisessa seuraurheilukentässä. Leijonilla on vahva brändiarvo, samoin Susijengillä ja Huuhkajatkin on nousemassa takaisin liitoon. Suomen miesten lentopallomaajoukkue on kilpailullisesti kenties jopa kovin kaikista, mutta yritys muuttua joksikin keinotekoiseksi – kuten ”Lentisäijät” – ei vain ota tulta.

Seurajoukkuekentässä on vain yksi HIFK. Jalkapallon valtias HJK ei herätä enää samanlaisia tunteita maaseudulla kuin joskus Jallu Rantasen ja Fana Palmroosin aikaan, kun joukkueessa ei enää juuri ”klubilaisia” ole. Jokerit on vahva, mutta heitä seuraa enää vain omat fanit – venäläisjoukkue venäläissarjassa ei ole kilpailukykyinen brändivertailussa. Kiekkopuolella tietysti Tappara, Kärpät ja TPS ovat jonkinlaisia haastajia HIFK:lle, mutta kaukana Stadin Kingeistä. Sen voi kysyä vaikka mainittujen joukkueiden faneilta: minkä joukkueen voittaminen tuntuu heistä kaikkein parhaalta…?

Koska HIFK on mitä se on, myös median näkyvyysarvot ovat huipussaan. HIFK ei voi tehdä mitään salaa: jos joukkue sulkee yhden harjoituksen, siitä syntyy haloo. Jos joukkue ei tuo jotain pelaajaa median eteen, heti pari kolumnistia iskee kiinni. Jos HIFK:n pelaajan tekee kentällä jotain, tahattomasti tai tahallisesti, otsikot kirkuvat HIFK-TÄHDEN sikailusta tai törkyilystä, oli kyseessä sitten oikeasti korkean profiilin pelaaja tai tavallisesti sukkasillaan pelaava rivimies. Kyse on tietysti klikeistä: HIFK myy. Ja koska HIFK myy, täytyy joukkuetta pitää otsikoissa. Seuraa jatkumo: koska HIFK on otsikoissa, pelasivat he hyvin tai huonosti, ärsyttää se suunnattomasti muun Suomen faneja. Kas – HIFK:n maine vihatuimpana vastustajana vain kasvaa ja katsomot täyttyvät kerta toisensa jälkeen, kun HIFK tulee kylään.

Muutaman viime vuoden ajan on kyllästymiseen asti puhuttu HIFK:n pelitavasta, ailahtelevaisuudesta, valmentajaruletista ja ties mistä. Koko ajan törmää siihen, että ”tuon resurssin joukkueen pitäisi aina olla vähintään välierissä, mutta näin ei ole”. Totta, näin ei ole ollutkaan pitkään aikaan. Mutta viimeisenä kolmena vuonna HIFK on neljän parhaan joukkoon kivunnut. Uudessa urheilujohdossa tämä saattaa olla oikeasti pitkän putken alku, sillä jo tämän kauden liikkeet siirtomarkkinoilla (Kankaanperä, Tallberg) ovat osoittautuneet täysosumiksi. Muuten viime vuosina, Kari Jalosen lähdön jälkeen, menestys on ollut enemmän sattumaa eikä minkään systemaattisen tulos.

HIFK olisi tylsä, jos se ei edelleen työllistäisi myös kabineteissa. Runkosarjan lopussa, ja nyt pudotuspelien ensimmäisen kierroksen aikana, HIFK:n pelaajille on jaettu yhteensä 14 ottelua pelikieltoa. Hassuinta tässä on, että nämä kaikki ovat tulleet kabinettipäätöksillä, ei jäällä olevan tuomariston näkemyksien mukaan. Ensin Micke-Max Åsten sai kolme peliä polvitaklauksesta, jota yksikään erotuomari ei tulkinnut jäähyn arvoiseksi itse ottelussa. Sitten Juhani Tyrväinen sai kuusi peliä tilanteesta, josta erotuomarien mukaan annettiin kakkonen. Ja sitten Saku Salmela sai viisi ottelua päähän kohdistuneesta taklauksesta, josta erotuomarien videokokouksen jälkeen tuomittiin kaksi minuuttia. Hyvä, että kurinpitodelegaatiolla on hommia ja tuota kautta he todistavat oman tarpeellisuutensa. Siellä ei taideta koskaan päästä sen yli, että viime kaudella Joe Finley jouduttiin kerta toisensa jälkeen toteamaan syyttömäksi… Erittäin järkevää HIFK:lta, ettei Finley ole juurikaan, edes tervehdyttyään, pelannut, sillä kosto olisi raju: ensimmäinen mitenkään epäilyttävä tilanne ja tietyt toimittajat ensin ja kurinpito sitten, pääsisi toteuttamaan kostonsa: ulos ja ikuisesti!

HIFK julkaisi 120-vuotisen seurataipaleensa kunniaksi videosarjan erilaisista seuran tarinoista, joka loppui nyt perjantaina seuran jäädytettyjen pelaajien esittelyyn. Loppumaton seuralegendaketju kävi kameralle läpi useita muistojaan eri vuosilta ja eri tapahtumista. Kun sarjan katsoi, huomasi, miksi HIFK on se mitä se on. Tarinoissa oli ylpeyttä, itseluottamusta, itserakkautta, ylimielisyyttä, huumoria, itseironiaa, omien viimeiseen asti puolustamista, ”oikeusmurhien” läpikäyntiä, pukukoppiterroria, käskytystä, kitkeriä tappioita ja suuria voittoja suurten persoonien kertomana. Vaatii tietynlaista pokkaa seuralta toteuttaa tuollainen kokonaisuus kaikkien nähtäväksi ja sitten myös näyttää se.
Onneksi HIFK:lta sitä pokkaa riitti ja moni pääsi piipahtamaan muistojen kautta jopa viisi vuosikymmentä taaksepäin, kun Carl Brewer tuli Göran Stubbin johdolla rakentamaan vieläkin hengissä olevan brändin, jota sitten Frank Moberg ylläpiti ja Pentti Matikainen jatkoi ja joka elää vahvasti vielä tänä päivänä. Tarinasarja on harvinainen läpileikkaus yhden seuran historiasta, vain ja ainoastaan sen yhden seuran omasta näkökulmasta – on vain HIFK:n totuus. Ja vain sellaisella seuralla, jolla on itseluottamus kunnossa ja oikeanlainen ripaus arroganssia, on mahdollisuus tuollainen kokonaisuus tehdä. Kannattaa oikeasti käydä tutustumassa sarjaan HIFK:n sivuilla, pidit HIFK:sta tai et.

Arvokisat.com löysi tuon videosarjan jo sarjan alussa. Ainakin trafiikin perusteella se tuntui kiinnostavan suurta yleisöä varsin paljon, sillä parhaat poiminnat ja palat toivat erittäin isoja klikkimääriä sivustollemme ja kunnioitettavan määrän ylä- ja alapeukkuja Amppareihin. Kiitos HIFK:lle tämän sivuston puolesta siitä ja myös siitä, että seuralla on rohkeutta tuoda omia arvojaan ja omaa itseään esiin.
Vaikka niitä arvoja ja joukkuetta vihattaisiin muualla. Tai ehkä juuri siksi. On suuri rikkaus olla Suomen rakastetuin ja vihatuin.

Aiheet Asiantuntijat HIFK Jääkiekko SM-liiga Toimituksen kynästä