Podcast: Jari Litmasen ja Roy Hodgsonin välit viilenivät Fulhamissa
Uusimmassa Unibetin ”Kuninkaan puhe” -podcastissa käydään läpi Jari Litmasen aikaa Fulhamissa. Loppujen lopuksi Litmanen ei pelannut pelin peliä lontoolaisten riveissä.
Litmanen muistelee podacastissa, että vedenjakajana oli päätös lähteä Suomen maajoukkueen mukaan harjoitusviikon sijasta. Tämän jälkeen Litmanen ja silloinen Fulhamin manageri Roy Hodgson eivät juuri Fulham -aikana kommunikoineet.
– Olin saanut siinä itseni taas kuntoon ja juttelin Hodgsonin kanssa tulevasta. Roy sitten sanoi, että maaotteluviikko olisi minulle tosi hyvä treeniviikko Fulhamissa, Litmanen muistelee.
Fulhamin harjoitusviikko oli kuitenkin repaleinen erilaisten maajoukkuekomennusten vuoksi, joten Litmanen päätti itsekin lähteä Suomen matkaan kohdatakseen Bulgarian alkuperäisen suunnitelman sijaan.
– Fulhamilla oli neljään päivään vain kaksi harjoitusta kahdeksalla kaverilla, sillä noin viisitoista jätkää oli lähdössä maajoukkueidensa mukaan. Sitten laskin että jos lähden Suomen kanssa Bulgariaan, saan siinä kolmet hyvät treenit sekä yhden pelin.
Litmanen liittyi Suomen joukkueeseen siinä käsityksessä, että asia oli Roy Hodgsonille ok. Toisin oli. ”Boss” ei ottanut maalinkin Bulgarian verkkoon tehnyttä Litmasta hymyhuulin vastaan.
– Ilmeisesti manageri ei sitten tykännytkään siitä, että lähdin maajoukkueen mukaan. Kai mä pelasin siellä sitten liian hyvin, sillä Hodgsonin kommentoi että: ”Olisi ihan kiva, jos rupeaisit maajoukkueen lisäksi tekemään meillekin noita maaleja.”
– Tuon keskustelun jälkeen emme olleet Royn kanssa enää Fulhamissa missään tekemisissä, ja minulle selvisi nopeasti, että en tule seurassa enää yhtään ottelua pelaamaan. Se pesti oli taputeltu läpi jo siinä vaiheessa, vaikka kautta oli vielä kaksi kuukautta jäljellä., Litmanen kertoo ”Kuninkaan puhe” -podcastissa.
Jari Litmasella ja Roy Hodgsonilla oli lämpimät välit niin Litmasen uran alkuaikoina, maajoukkueessa, aluksi Fulhamissa ja myöhemminkin. Viileä kausi kesti vain Litmasen viimeiset ajat Lontoossa.
– Mutta ei voi sanoa, että meillä olisi ollut silloin Fulhamissa Royn kanssa huonot välit. Koska eihän me sen (maajoukkue-episodin) jälkeen oltu enää missään tekemisissä, Litmanen kertoo.
– Meillähän oli pitkä historia, sillä Hodgson halusi minut ensimmäisen kerran joukkueeseensa (Malmö FF) kun olin seitsemäntoista. Suomen maajoukkueessa meillä oli erittäin läheiset välit, ja hyvissä väleissä olen Royn kanssa ollut myös Fulhamin jälkeen, Litmanen kertaa podcastissa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja