Pikkuhuuhkajien toppari loukkaantui jälleen: ”Nousen entistä vahvempana takaisin”
Suomen alle 21-vuotiaiden jalkapallomaajoukkueen toppari Joel Mero loukkaantui lauantaina ja on sivussa kuukausia.
Loukkaantumiset ovat vaivanneet 20-vuotiaan Joel Meron uraa viime vuosina. Peliminuutteja Saksan Bundesliigaseura Borussia Mönchengladbachin organisaatiossa ei kertynyt käytännössä lainkaan tähän syksyyn mennessä.
Tänä kesänä hän kävi lainalla Veikkausliigassa KTP:n riveissä, mutta päätyi nivusleikkaukseen. Sen jälkeen asiat lähtivät kuitenkin luistamaan.
Nyt alla on neljä vahvaa ottelua Suomen paidassa EM-karsinnoissa sekä minuutteja seuran kakkosjoukkueesta. Lauantaina hän oli ensimmäistä kertaa avauksessa Saksassa, mutta loukkaantui reilun tunnin kohdalla.
– Vastustaja hyökkäsi vastaan ja heidän kärkensä sai pallon 16-alueen sisäpuolella. Hän otti ensimmäisen kosketuksen, mutta sain potkaistua pallon pois. Hän latasi sen jälkeen minua jalkaan, ei vain kerennyt enää väistämään. Se oli normaali pelitilanne, ei mitään rumaa taklausta. Seuraavaksi lähdin ambulanssilla sairaalaan, Mero kertoi Yle Urheilun haastattelussa.
Tuomiona on magneettikuvien jälkeen pohjeluun murtuma.
– Joudun pitämään kipsiä todennäköisesti kuusi viikkoa, minkä jälkeen alkaa aktiivisempi kuntoutus. Ensimmäisinä viikkoina ei saa tehdä mitään.
Meron joukkue on talvitauolla sarjapeleistä 13.12.-30.1. välisen ajan. Tuohon väliin suomalainen suunnittelee myös paluutaan.
– Tauko on minun kannaltani positiivinen asia. Tavoitteeni on päästä kunnolla joukkueen mukaan viimeistään pre-seasonille, eli tammikuun alkuun. Kerkeän päästä hyvään kuntoon.
– Totta kai tämä harmittaa, minulla on takana todella hyvä jakso kesän nivusleikkauksen jälkeen. Pelasin viimeiseen viiteen viikkoon yhdeksän peliä. Maajoukkueessa meni hyvin ja saimme hyviä tuloksia. Seuran kanssa voitimme kaikki viisi peliä. Tällaista tämä futis vain joskus on, pelaaja totesi.
Mero siirtyi Saksaan FC Lahdesta peräti neljän vuoden sopimuksella. Aikaa läpimurtoon on vielä kesään 2017 saakka.
– En näe mitään estettä sille, ettenkö nousisi tästä taas entistä vahvempana, Mero vakuutti.
– Juttelin juuri agenttini kanssa ja totesimme, että onneksi sain hyviä minuutteja ja tuloksia alle. Itseluottamukseni on korkealla ja tiedän, että kävin periaatteessa saman setin läpi nivusleikkauksen jälkeen. Minulla oli lähes neljä kuukautta edellisestä pelistä ennen Venäjä-ottelua ja se meni hyvin.
Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkue on ottanut EM-karsintojen neljästä ensimmäisestä pelistään yhdeksän pistettä. Seuraavaksi Pikkuhuuhkajat kohtaa Itävallan vieraissa 13.11.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja