Pertti Alaja tiukkana Espanjan liiton puheenjohtajan suhteen – ”Pyttyä ansioiden mukaan!”
Kansainvälistä jalkapalloa ravisteli viimeksi Espanjan jalkapalloliiton pitkäaikaisen puheenjohtajan Angel Maria Villar Llonan lähipiireineen saamat lahjussyytteet.
Villar Llona jätti itse tämän jälkeen kaikki tehtävänsä FIFA:ssa ja UEFA:ssa, eikä järjestöiltä juuri vastaväitteitä päätökselle tullut. Ymmärrystä ei riitä myöskään Palloliiton puheenjohtaja Pertti Alajalta, joka ottaa asiaan kantaa tuoreessa blogissaan Palloliiton verkkosivuilla.
– Onneksi jätti heti pois UEFAn ja FIFAn luottamustehtävät. Pyttyä ansioiden mukaan!
Alaja kertoo myös muutaman herkullisen faktan vuosikymmenet jalkapallon korkeissa tehtävissä vaikuttaneesta Villar Llonasta.
– Jokainen joka on toiminut jalkapallon kansainvälisessä järjestöbisneksessä viime vuosikymmeninä, tuntee tämän Athletic Bilbaon muinaisen keskikenttähahmon hänen erikoisen velton ja kuitenkin tomeran askeltamisen perusteella, hänen englannin kielen mykkyydestään vaikka rouva puhuu enkkua erinomaisen sujuvasti ja hänen tavastaan tervehtiä tuttavallisesti eli ottaa tervehdittävän molemmista poskipäistä kiinni ja sen jälkeen ravistella tämän päätä käsiensä välissä kuin heikkopää, Alaja kuvaa blogissaan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä