Pep Guardiola kertoi, mikä on ollut hänen uransa vaikein päätös
Joe Hart on pelannut tällä kaudella lainasopimuksella Valioliigaa West Hamissa. Englannin maajoukkuevahdin emoseura on sarjan tuore mestari Manchester City, jonka Hart joutui pakon edessä jättämään viime kaudella.
Viime vuoden Hart pelasi lainalla Italian Serie A:n Torinossa, kun peliaikaa ei ollut tiedossa Cityssä. Pep Guardiola tuli joukkueen manageriksi ja totesi, ettei Hart ole tarpeeksi hyvä jalalla pelaamisessa ollakseen manchesteriläisten ykkösmaalivahti hänen alaisuudessaan. Guardiola hankki Claudio Bravon Barcelonasta, minkä seurauksena Hart lähti lainalla Torinoon minuuttien perässä.
– Luulen, että se on ollut kovin päätös jonka olen tehnyt manageriurani aikana, Guardiola sanoi Sky Sportsin mukaan viitaten Hartin kohteluun.
Täksi kaudeksi Cityyn tuli taas uusi maalivahti, brasilialainen Ederson, joka on ollut selvä ykköstorjuja. Bravo on toiminut varamiehenä pelaten cupin peleissä.
Guardiola vakuutti, että vaikka Hart ei ole pelannut Cityssä hänen aikanaan, brittivahdin taidot ovat espanjalaisluotsin tiedossa. Hart saattaa hyvinkin olla Englannin ykkösmaalivahti kesän MM-kisoissa.
– Hän oli ilmiömäinen ammattilainen kun olimme yhdessä, eikä hänen tasostakaan ole epäilystä.
Vielä on epäselvää, jatkaako Hart Cityssä ensi kaudella vai siirtyykö hän muualle. West Hamilla on mahdollisuus hankkia hänet pysyvällä sopimuksella.
– Hän on meidän pelaajamme, ja jos hän ei jatka täällä ensi kaudella, puhumme siitä. Aiomme keskustella seuran kanssa ja tehdä oikean päätöksen hänen kannaltaan, Guardiola vakuutti.
Hart ei luonnollisesti pelannut West Hamin maalilla tai ollut edes kokoonpanossa, kun joukkue kohtasi Cityn hiljattain. Mestari otti lontoolaisista 4-1-voiton.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja