Pelicans-pakki paljastaa miten kääntää kaksinkamppailut – ”En ole se isoin tai voimakkain”
Lahden Pelicansissa vahvaa Liiga-kautta pelaava Oskari Laaksonen on joukkueensa kärkinimiä myös useissa eri tilastokategorioissa. Suhteellisen pienestä koostaan huolimatta Laaksonen on voittanut lahtelaisten riveissä parhaiten kaksinkamppailuja.
188-senttinen ja 75-kiloinen puolustaja ei ole kavahtanut kamppailutilanteita, vaikka varsi ei ole kaikkein vantterin. Hän on siitä huolimatta naarannut itselleen 58,9 prosenttia kaikista kaksinkamppailuista Liigan käyttävän Wisehockey-tilastodatan mukaan.
Laaksonen on Pelicansin ykkönen myös monella eri kiekollisella osa-alueella, sillä hänellä on joukkueestaan eniten syöttöjä sekä paras syöttöprosentti.
– Kiekolliset tilastot kertovat siitä omasta pelistä. Kun pelaa paljon, niin kaksinkamppailujakin tulee paljon. Hienoa, että olen pystynyt voittamaan niitä, vaikka en ole se isoin tai voimakkain pelaaja. Yritän kuitenkin olla ovela ja saada sitä kautta riistoja itselleni. Vähän katselen ketä siellä kulmassa on vastassa, ja yritän lukea vastustajaa sekä sitä mitä missäkin tilanteessa kannattaa tehdä, Laaksonen kertoo tilastojensa taustoja Liigan sivuilla.
Laaksonen on Pelicansissa lainalla NHL-seura Buffalo Sabresista. Samaan aikaan, kun moni muu lainapelaaja on jo pakannut laukkunsa ja lähtenyt rapakon taakse, niin Laaksonen odottaa vielä omaa kutsuaan.
– Jotain pientä keskustelua on ollut ja valmiudessa ollaan. Jos kutsu tulee, niin täytyy olla valmiina lähtemään. Jos kutsua ei tule, niin samalla loppukauden suunnitelmat ovat sitten selvät.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja