Pekka Rinteelle upea tunnustus – voitti arvostetun NHL-palkinnon
NHL-legenda Pekka Rinne on saanut hienon huomionosoituksen, kun hän voitti King Clancy Trophyn. Palkinto myönnetään vuosittain pelaajalle, joka osoittaa johtajan ominaisuuksia sekä jäällä että sen ulkopuolella ja on tehnyt yhteisössään merkittävää humanitaarista työtä.
Rinne on tukenut NHL:n Hockey Fights Cancer -hanketta. Hän johti entisen joukkuetoverinsa Shea Weberin kanssa 365 Pediatric Cancer Fundia, joka kerää rahaa syöpätutkimukseen. Rinteen myötävaikutuksella syöpätutkimukseen on lahjoitettu jo yli kolme miljoonaa dollaria kauden 2012-13 jälkeen.
Suomalaismaalivahti on aktiivinen myös tennesseeläisessä Best Buddies -ohjelmassa, jossa hän kohtaa syöpäpotilaita, sekä Make-A-Wish Foundationissa, joka toteuttaa kuolemansairaiden henkilöiden toiveita. Rinne osallistuu myös varainkeruutapahtumiin, joilla autetaan Parkinsonin tautia sairastavia. Hän oli myös merkittävässä roolissa Feed the Frontline -hankkeessa, jolla Predators auttoi paikallisia ravintoloita koronapandemian aikana.
– Tämä palkinto merkitsee paljon minulle ja perheelleni. Tämä on suuri kunnia. Olen aina rakastanut työtä paikallisissa hyväntekeväisyyshankkeissa ja yhteisöni hyväksi, ja teen sitä työtä jatkossakin, Rinne sanoi NHL:n suomenkielisillä sivuilla.
Voittajan valitsi NHL:n komitea, jota johtivat komissaari Gary Bettman ja apulaiskomissaari Bill Daly. Rinne sai National Hockey League Foundationilta 25 000 dollarin lahjoituksen valitsemaansa hyväntekeväisyyskohteeseen. Kaksi muuta finalistia, New Jersey Devilsin puolustaja P.K. Subban ja San Jose Sharksin hyökkääjä Kurtis Gabriel, saivat 5 000 dollarin lahjoituksen.
V Sport Hockey ja V Sport Jääkiekko sekä Elisa Viihde Viaplay Total seuraavat NHL-kauden loppuratkaisuja.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja