IS: Pedofiiliksi kollegaansa haukkuneelta suomalaisvalmentajalta vaaditaan suurta korvausta oikeudessa
Jääkiekkovalmentaja Raimo Summanen sai kuulla tänään perjantaina häneen kohdistetun syytteen viime vuoden maaliskuun Mestis-ottelun tapahtumien seurauksena. Summaselle luettiin syyte kunnianloukkauksesta Keski-Pohjanmaan käräjäoikeudessa.
Kaikki alkoi Mestiksen 22.3.2017 pelatussa puolivälieräottelussa Hermes-Espoo United. Espoolaisseuralta hylättiin avauserän lopussa tasoitusmaali, kun hallin ajanotto oli epäkunnossa.
Unitedin valmentajat Timo Hirvonen ja Summanen eivät sulattaneet tuomiota, ja tunteet kuumenivat. Päätöserässä kuumatunteisena tunnetun Summasen hermo meni lopullisesti, ja hän haukkui Hermeksen valmentajaa Antti Karhulaa pedofiiliksi ja toisti nimittelyn useita kertoja.
Summanen myönsi käyttäneensä sopimatonta kieltä, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen.
Mestis langetti tuolloin Summasen kahdeksan ottelun toimitsijakieltoon ja antoi Espoo unitedille 4000 euron sakot.
Siihen asiaa ei jätetty, vaan Summasen haukkumaksi joutunut Karhula esitti syyttämispyynnön. Hän vaatii Summaselta 15 000 euron korvausta henkisestä kärsimyksestä.
Summanen ei jatkanut Espoo Unitedin valmentajana enää kaudella 2017-18.
Lähde: Ilta-Sanomat.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Konferenssiliigan liigavaihe saatiin päätökseen
- Joel Kiviranta Coloradon sankari – Teuvo Teräväisen vahva vire jatkuu
- Suomen joukkue Tour de Skille nimetty
- Aleksander Barkov palasi voitokkaana
- Viaplay esittää jatkossa taito- ja pikaluistelua
- Patrik Laine iski hattutempun – Teuvo Teräväiselle myös kolmen pisteen peli
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä