Paine kasvoi liian suureksi – FIFA julkisti koko Qatar-raportin
Kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA on julkistanut vuoden 2022 Qatarin MM-kisoihin epäiltyihin lahjuksiin liittyvän raportin kokonaisuudessaan tiistaina.
FIFA julkaisi raportista alun perin vuonna 2014 vain 42-sivuisen tiivistelmän, mistä protestina raportin tehnyt FIFA:n eettinen tutkija Michael Garcia erosi tehtävästään. Nyt saksalaislehti BILD on saanut koko raportin käsiinsä ja on julkaissut jo osia siitä ja tämä sai FIFA:n toimimaan nopeasti.
FIFA ilmoitti puheenjohtaja Gianni Infantinon olleen koko ajan raportin kokonaan julkistamisen kannalla, mutta järjestön eettisen komitean johtajat estivät tämän. Nyt johto on kuitenkin eettisellä puolella vaihtunut.
– Koska dokumentin on laittomasti vuodettu saksalaislehdelle, nykyiset puheenjohtajat ovat pyytäneet koko raportin välitöntä julkaisua, jotta kaikki huhut ja harhaanjohtavat tiedot vältetään, FIFA tiedotti ja lisäsi tarkoituksena olleen alun perinkin koko raportin julkaisusta keskusteleminen heinäkuussa.
– Läpinäkyvyyden vuoksi FIFA on tyytyväinen voidessaan kertoa, että tämä raportti on nyt viimein julkaistu.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja