”Olisin voinut tappaa hänet” – Claudio Ranieri hermostui täysin omaan pelaajaansa
Fulham voitti äärimmäisen tärkeässä Valioliigan ottelussa lauantaina Huddersfieldin Aleksandar Mtrovicin lisäaikamaalilla, mutta vajaa kymmenen minuuttia aiemmin tapahtunut tilanne kuohutti vielä ottelun jälkeen.
Ottelun 82. minuutilla Fulham sai käsivirheen seurauksena rangaistuspotkun ja Aboubakar Kamara nappasi pallon tiukasti itselleen aikomuksenaan laukoa 11-metrinen. Ongelma vain oli, että Kamara ei ole Fulhamin ykkösvaihtoehto rankkareiden laukomiseen.
Mitrovic, jonka olisi kuulunut rangaistuspotku laukoa, yritti jo kentällä tehdä asiaa selväksi, mutta Kamara ei välittänyt tästä sen enempää kuin muidenkaan joukkuekavereiden sanomisista, laukoi itse – ja epäonnistui.
Vaikka ottelu lopulta kääntyi Fulhamin voitoksi, manageri Claudio Ranieri kiehui raivosta ottelun jälkeen.
– Se oli epäkunnioittavaa niin minua, seuraa, kanssapelaajia kuin yleisöä kohtaan. Halusin tappaa hänet, Ranieri sauhusi Bildin mukaan ja jatkoi vielä.
– Ei, hän ei ole pyytänyt anteeksi. Tämän ihmisen kanssa ei voi puhua. Hän ei ole yksinkertaisesti tajunnut koko asiaa.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja