Norsunluurannikko voittoon Japanista
C-lohkon toinen ottelu Norsunluurannikon ja Japanin välillä päättyi Norsunluurannikon 2-1 voittoon.
Molemmat joukkueet aloittivat ottelun melko varovaisesti ja ensimmäinen maalipaikka syntyi Norsunluurannikolle vasta kun peliä oli pelattu reilut viisi minuuttia. Oranssipaidat olivat hieman parempia ottelun alussa. Keisuke Honda tälläsi Japanin kuitenkin 1-0 johtoon joukkueen ensimmäisestä kunnon maalipaikasta noin vartin pelin jälkeen. Japani puolestaan alkoi hallita peliä osumansa jälkeen. Norsunluurannikko pääsi nopeasti takaisin peliin mukaan ja loi useita tilanteita Japanin päädyssä ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Japani kuitenkin puolusti tiiviisti ja onnistui peittämään “Elefanttien” laukaukset todella hyvin.
Toisella jaksolla Norsunluurannikon puolustus häsläsi pariin otteeseen ja Japanille oli syntyä tilanteita. Noin tunnin pelin jälkeen ottelun penkiltä aloittanut Didier Drogba vaihdettiin kentälle ja välittömästi alkoi tapahtua. Ensin Wilfried Bony toi oranssipaidat tasoihin ja vain kaksi minuuttia myöhemmin Gervinho vei Norsunluurannikon 2-1 johtoon. Japanilla ei ollut toisella jaksolla oikeastaan yhtään hyvää maalintekopaikkaa. Norsunluurannikko onnistui pitämään Japanin lähes täysin aseettomana ja otti ansaitun voiton.
Norsunluurannikko kohtaa seuraavassa ottelussaan Kolumbian ja Japani Kreikan.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja