Niklas Räsänen luottavaisena ALL IN -iltaan: ”Olen kaikilla osa-alueilla edellä”
Suomessa ennennäkemättömän kovatasoisessa ALL IN -illassa lauantaina 17. joulukuuta Niklas Räsänen (13-0-0) kohtaa EBU:n titteliottelussa Mariano Hilarion (15-5-0).
– Odotan kovaa ottelua. Hän on mestari ja minä olen haastaja. Vaaditaan tiettyjä toimenpiteitä, että mestaruus jää Suomeen, Räsänen kommentoi tulevaa otteluaan Arvokisat-sivustolle.
Räsäsen vastus on Espanjassa asuva ja Dominikaanisessa tasavallassa syntynyt Mariano Hilario. Räsänen näkee missä tuleva vastustaja on edellä ja missä hän näkee itsensä paremmaksi.
– Hänellä on kokemus puolellaan. Tämä on toinen kerta, kun hän pitää Euroopan unionin titteliä hallussaan. Hän on otellut Euroopan mestaruudesta ja myös Las Vegasissa kahdesti. Hänellä on myös ison profiilin otteluista ja pidemmistä otteluista kokemus puolellaan verrattuna minuun, mutta näen olevani monipuolisempi, älykkäämpi ja kaikilla osa-alueilla edellä.
Vaikka otteluun on vielä vajaat kaksi kuukautta aikaa, Räsänen on jo huippukunnossa.
– Oma kunto tuntuu hyvältä tällä hetkellä. Olen tasaisesti tehnyt vuosikausia töitä aamuin illoin, olen aina tietyin tavoin valmiina. Nyt kunto on vain loppusilausta vaille kunnossa.
ALL IN -nyrkkeilytapahtuma järjestetään Helsingin Hartwall Arenalla lauantaina 17.12. Liput tapahtumaan myy Lippu.fi, ja huippuilta on nähtävissä suorana myös Viaplayssa.
Roope Kukkanen, Helsinki
Twitter: @gugganen
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja