Neste Ralli oli jättimenestys! – ”Ei voi kuin ihailla suomalaisten kykyä”
Viimevuotinen Neste Ralli toi suomalaisvoiton ja hyvän taloudellisen tuloksen. Kilpailun järjestäjä, kansallisen autourheiluliiton markkinointiyhtiö AKK Sports Oy oli varovaisen toiveikas ennen tämän vuoden rallia ja sai taas yllättyä positiivisesti. Vaikkei suomalaisvoittoa nyt tullutkaan, niin MM-ralli oli jälleen kaikin puolin menestys.
Koska rallireitistä noin 65 % oli uutta, niin kaikkea voi sattua hyvästä valmistautumisesta huolimatta. Silti kaikki meni erinomaisesti ja uusi reitti sai kiitosta kilpailijoilta ja katsojilta. Erityisesti Ruuhimäen erikoiskoe, joka oli myös rallin maali, sai valtavan suosion, summasi rallin promoottori Jani Backman.
Laukaan Ruuhimäkeen oli rakennettu erityinen finaalistadion, missä tuhatpäinen yleisö huokaili 60-metristen maalihyppyjen kanssa. Kaiken nähneet rallikonkaritkin olivat haltioissaan.
Myös MM-sarjan kansainvälinen promoottori WRC Promoter GmbH oli erittäin tyytyväinen vuoden 2018 Neste Ralliin.
– Suomi on aina esimerkillinen ja tällä kertaa järjestäjä ylitti itsensä. Erityisesti Ruuhimäen päätöserikoiskoe Laukaassa oli uskomaton näky. Valtavat ihmismassat ja upea hyppyfinaali oli meillekin yllätys. Ei voi kuin ihailla suomalaisten kykyä tuoda ralliin aina jotain uutta, kehui Simon Larkin WRC Promoter -yhtiöstä.
Laukaan kunnanjohtaja Jarkko Kiiskilä ottaa kiitokset tyytyväisenä vastaan.
– Ei olisi paremmin voinut mennä. Tämä ylitti odotukset ja antaa hienon perustan tuleville vuosille, sanoi Kiiskilä palkintojenjaon lomassa loistaen kilpaa auringon kanssa.
Kollega, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto oli enemmän kuin samaa mieltä.
– Kyllä Neste Ralli on kaupungille niin tärkeä monessa mielessä. Kuvat, jotka täältä lähtevät maailmalle ovat parasta markkinointia seudullemme.
Perinteiset Harjun kaupunkierikoiskokeet Jyväskylän keskustassa olivat taas huippusuosittuja. Kahtena päivänä yleisöä oli viimevuotiseen tapaan yli 30 000. Muutenkin yleisömäärä ja lipunmyynti asettunevat viimekesäisiin ennätyslukemiin. Tarkat luvut saadaan syksyllä.
Myöskään noin 15 000 virolaisvieraan ei tarvinnut pettyä kun kansallissankari Ott Tänak voitti rallin.
– Panostimme tänä vuonna Viron markkinaan ja se kannatti. Tänak ja hyvät matkapaketit vetivät jopa enemmmän kuin arvioimme. Ensi vuonna on varmaan varauduttava Baltian kansainvaellukseen. Myös rallin hospitality rakennettiin aivan uusiksi ja sen volyymia kasvatettiin tuntuvasti. Ratkaisu oli erittäin laadukas ja taloudellisesti onnistunut, totesi AKK Sportsin toimitusjohtaja Tatu Lehmuskallio.
Lähde: AKK:n tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Roope Hintz siivitti Dallasin voittoon
- United juhli Manchesterin herruutta dramaattisten vaiheiden jälkeen
- Suomalaisilla huippuonnistuminen Davosissa – Niskaset palkintopallille
- Teuvo Teräväinen hurjasteli NHL:ssä
- Jasmi Joensuu vahva sprintissä – miehet kaukana kärjestä
- Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen huippuiskussa
- Suomalaiskaksikko taisteli palkintosijasta Davosissa
- Ottawa jätti Carolinan nollille
- HJK nousi takaa tasoihin Konferenssiliigassa
- Kasperi Kapanen viimeisteli – NHL-kierroksella hurja maalilukuja