Näkökulma: Nestor – miksi lurahti housuun nyt?
MM-jalkapallon erotuomaritoimintaa on ylistetty syystäkin. Yksi kisojen suuria onnistujia, argentiinalainen päätuomari Nestor Pitana, musertui kuitenkin loppuottelussa tärkeimmällä mahdollisella hetkellä.
Tämä mies ei olisi IKINÄ viheltänyt rangaistuspotkua tilanteesta, jossa pallo hipaisi Ivan Perisicin kättä seurajoukkueottelussa tai jossain muussa tilanteessa kuin MM-finaalissa. Vaikutti siltä, että miehen piti kiittää Pierluigi Collinaa ja muita valitsijoita valinnasta finaaliin ottamalla vielä kerran VAR-systeemin käyttöön.
Yksi syy Pitanan valintaa finaaliin oli se, että hän uskalsi olla eri mieltä kuin VAR-huone. Ja siitähän Collina pitää. Mutta finaalissa miehellä lurahti housuun. Ottaen huomioon kaverin linjan koko kisoissa, olisi tuo käsivirhe jäänyt tuomitsematta satavarmasti muulloin kuin finaalissa. Omalla tavallaan piti todistaa, että VAR on yksinomaan hieno uudistus ja mahtava sulka hattuun FIFAlle.
Valitettavasti tämä oli finaalin ratkaisutilanne. Kroatian loistava ensimmäinen jakso valui viemäriin Pitanan tuomion myötä. Joukkue lähti toiselle jaksolle tappioasemasta ja silloin alkaa hiipiä mieleen väsymys. Pelaamisen raivo katoaa, kun tuomiot menevät vastaan.
Oikeus toki voitti yleisesti, sillä Ranska oli selvästi kisojen paras joukkue ja erinomainen maailmanmestari. Mutta ei pokaalin voittamiseen olisi tarvittu Nestor Pitanaa ja FIFAn johdon perseen nuolemista.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Mikko Rantanen debytoi Carolinassa
- Mikko Rantanen kaupattiin – Roope Hintz palasi maalin makuun
- Sebastian Aho loistovireessä – Joonas Korpisalolle nollapeli
- NHL sai uuden suomalaisen maalintekijän
- Jesperi Kotkaniemi ilmiliekeissä
- Sebastian Aho Carolinan sankarina
- Patrik Laine Montrealin sankari
- Artturi Lehkonen ja Kaapo Kakko hurjina NHL-kierroksella
- Ukko-Pekka Luukkosella vaikea iltapuhde
- Matias Maccelli ja Kaapo Kakko pisteputkessa